Pentti

12.1 2013

Haluatko kuulla Pentin tarinan?

Tämä reppana on Pentti. Kovia kokenut rähjääntyneen oloinen kollipoika ja sijaiskotia lainataksemme on ulkoiselta olemukseltaan "sekoitus Nalle Luppakorvaa ja 20 vuotta hyvin raskasta elämää viettänyttä vanhaa miestä". Kuinka kauan tuuliajolla lienee ollutkaan? Silti kiltti ja ihmisystävällinen. Ressukalla on vain yksi hammas mutta märkäruokaa syödessä se ei haittaa. Tämä ressukka kollipoika on hyvin sympatiaa herättävä.

Pentti oli joskus syksyllä ilmestynyt talon pihaan pyörimään useampana päivänä ja aikansa katseltuaan oli talon väki sitten ruvennut ruokkimaan tätä nälkäistä takkuturkkia ja päästänyt kylmien öiden tullessa sisälle nukkumaan. Aamun tullen Pentti oli lähtenyt mutta palannut illan saapuessa. Eräänä päivänä Pentti oli yllättänyt; se oli tuonut mukanaan pienen kissanpennun talon pihaan. Kukaan ei tiedä mistä Pentti oli pennun mukaansa ottanut mutta Pentti oli selvästi tiennyt mistä saa suojaa ja ruokaa. Itsensä lisäksi Pentti pelasti pienen kissan.

Sekä Pentti että pentu ovat hyvissä käsissä turvassa sijaiskodeissamme. Kummastakaan ei eläinlääkäri ole löytänyt mitään sen kummempaa vikaa Pentin puuttuvia hampaita lukuun ottamatta.

 

Sijaiskodin kertomaa Pentistä:

"Pentti on nuhjuinen elämää nähnyt kaunis punavalkoinen kollipoika mutta silti maailman hellyttävin. Rauhaa ja rapsutuksia rakastava vanha herra. Persoona on hurmaava. Kaipaa ihmisen läheisyyttä ja yhdessäoloa ja juttelee kovasti kun sille päälle sattuu. Muiden kissojen kanssa Pentti tulee hyvin toimeen. Oman arvonsa tunteva ihanuus."

Pentti on rauhaa rakastava ja tulevalta kodilta toivomme suhteellisen rauhallisia olosuhteita. Mihinkään pentumaisiin riehuntaleikkeihin Penttiä on turha houkutella vaan Pentin mielipuuhaa sijaiskodissaan on torkkua saunan lauteilla. Lisäksi toivomme kotiehdokkaalta ymmärrystä muutenkin Pentin suhteen. Pentin ikää emme tiedä mutta se ei ole mikään nuori poika enää.

Kuka tarjoaisi hyvän loppuelämän tälle sympaattiselle elämän koettelemalle kollipojalle? Pentti on ansainnut onnelliset eläkepäivät sillä se on sankari ja pelastanut itsensä lisäksi toisen elämän.

Pentti on madotettu, leikattu ja rokotettu.