Pyry

25.9 2013

Pyry on kaksivuotias kollipoika ja on ollut sijaiskotiin saapumisestaan lähtien todella rohkea kaveri; heti kuljetuskopasta päästyään lähti tutkimaan paikkoja, minkä jälkeen tuli tutustumaan myös ihmisiin. Ei siis lainkaan arka tapaus. Ensimmäiset yöt kaveri tosin viihtyi parhaiten sängyn alla, mutta päivisin liikuskeli kyllä muuallakin asunnossa, ja nykyään aikaa ei sängyn alla oleiluun kulu lainkaan.

Pyry pitää kaikista ihmisistä, vauvasta vaariin. Lapset ovat pari kertaa käyneet Pyryä leikittämässä, ja Pyry nauttii huomiosta ja leikkiseurasta. Mikään ns. ylisosiaalinen tapaus Pyry ei kuitenkaan ole, eli ei hae huomiota jatkuvasti. Tykkää kuitenkin kovasti silityksistä ja rapsutuksista ja viettää paljon aikaa samassa huoneessa ihmisten kanssa; tykkää siis seurasta, mutta ei hae koko ajan huomiota. Edellisessä sijaiskodissa Pyry tuli toimeen myös koiran ja toisen kissan kanssa.

Pyryllä on hyvä ruokahalu ja on melkein kaikkiruokainen.

Autossa olosta Pyry ei pidä, sillä sille tulee kantokopassa ahdistunut ja huono olo. Pidemmillä matkoilla saataa siis oksentaa autoon, mutta lyhyillä matkoilla tätä ongelmaa ei ole. Ei siis mikään pitkien matkojen matkailijan kissa.

Pyry on aivan ihana ja todella helppohoitoinen kissa; on alusta lähtien ollut sisäsiisti ja oppivainen. Sen rento ja rauhallinen luonne auttaa sitä varmasti sopeutumaan nopeasti uuteen kotiin. Luonteensa puolesta Pyry sopiikin melkeinpä minkälaiseen perheeseen vain; yhtä hyvin lapsiperheen jäsenenä, pariskunnalla, yksinasuvalla tai vaikkapa ikäihmisen kaverina. Pyry on aivan ihana kissa, ja sen lumoihin jää varmasti jo ensi kohtaamisella.

Pyry on rokotettu, madotettu ja leikattu.

 

 

Tiedustelut: 050- 3000574/ Jokke