Heimo

31.3. 2014

Heimo on musta kissa, jonka kaulassa on hieman valkoista. Tästä syystä Heimon löytänyt henkilö nimesi kissan Pastoriksi, mutta meille tullessaan aloimme kutsua sitä Heimoksi. Olemme kuitenkin käyttäneet kumpaakin nimeä, joten Heimo-kissalla on nyt sitten kaksi kutsumanimeä. Heimon tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta eläinlääkärin arvion mukaan Heimo on 2-5 –vuotias leikattu kissaherra.

Tämä komea poika ei kuitenkaan oikeasti ole musta vaan kaverilla on mustan turkin alla valkoinen aluskarva ja Heimon virallinen värinimitys onkin mustasavu.

Heimo on luonteeltaan aivan mahtava kissa. Heimo tulee toimeen kaikkien kanssa, sekä muiden kissojen että ihmisten. Heimo on sylikissa, joka tykkää myös nukkua yöt ihmisen vieressä. Päiväunillekin on mukava tulla ihmisen viereen nukkumaan. Heimo on myös sisäsiisti ja terve, ja Heimolla on myös hyvä ruokahalu.

Heimo luovutetaan mieluusti kotiin missä sillä olisi ainakin yksi kissakaveri seurana, sillä Heimo viihtyy hyvin muiden kissojen seurassa. Voisin nähdä Heimon sopeutuvan hyvin myös ystävällisen koirakaverin kanssa samaan talouteen.

Heimo voidaan kuitenkin luovuttaa ainoaksi kissaksi siinä tapauksessa, mikäli sille järjestetään tarpeeksi seuraa ja aktiviteetteja; Heimo ei ole mikään ylivilkas kissa, vaan tykkää lökötellä ja ottaa rennosti, mutta välillä se myös haluaa leikkiä joko ihmisen tai toisen kissan kanssa.

 

Heimolla on mustan turkin alla valkoinen aluskarva.