Roope

14.7. 2014

Olen kokopunainen pontevasti puskeva poika, Roopeksi minua kutsuvat. Ikää minulla on arvioiden mukaan noin neljä vuotta. Luonteeltani olen rauhallinen, utelias, erittäin seurallinen ja kova poika juttelemaan. Rakastan rapsutuksia ja tykkään kovasti kehräten puskea rapsuttajaani. Ikäisekseni olen erittäin leikkisä -  vinkuhiiret ja pallot saavat kyytiä. Paremman lelun puutteessa kyytiä annetaan vaikka lattialle pudonneelle sukalle. Sylissä en viihdy kovin pitkiä aikoja, mutta tulen mielelläni makaamaan vieresi rapsutettavaksi. Tykkään kovasti myös katsella ikkunasta ulos ja lasitettu parveke on sijaiskodissa ollut ehdottomasti yksi mielipaikoistani.

 

Etsin itselleni rauhallista kotia. Säikyn jonkin verran kovia ääniä, joten haluaisin perheen, jossa ei ole pieniä lapsia. Ensi alkuun saatan hieman arastella myös uusia ihmisiä. Vaikka tulenkin toimeen muiden kissojen kanssa, viihtyisin parhaiten kodin ainoana kissana tai yhden rauhallisen kissakaverin kanssa.

 

Tykkään hyvästä ruuasta, mutta olen allerginen kalalle ja maidolle. Saan niistä ihottumaa kaulalleni. Vessa-asiat hoidan miehekkään asiallisesti.  Raapimapuunkin löydän kynsineni oikein näppärästi.

 

Minut on rokotettu, madotettu, sirutettu ja leikattu. Olen siis valmis lähtemään uuteen kotiin vaikka jo tänään, ehkä juuri sinun luoksesi?

 

Parissa kuvassa Roope on juuri herännyt nukutuksesta ja on siksi uninen.