Nemo

14.8.2015

 

Nemo on n. 6-vuotias isokokoinen tyttönen, joka ei tee numeroa itsestään. Nemo on arka, eikä ole oikein koskaan oppinut luottamaan ihmisiin vaan elämän tukipilareina ovat toimineet muut kissat. Tästä syystä Nemo kaipaisikin kotia paikasta, jossa sillä olisi kissakaveri, yksi jos ei enemmänkin.

Nemo on todella rauhallinen luonne, joskus iltaisin kyllä saattaa höpsötyskohtaus iskeä ja syöksytään matot rullalle ja innostutaan leikkimään tennispalloilla.

Vaikka Nemo on arka, yöksi se kuitenkin tulee aina toimittamaan lämpöpatterin virkaa jalkojen päälle ja saattaa vahingossa jopa kehrätä. Kaikenkaikkiaan Nemo on erittäin helppo kissa, on läsnä, mutta ei näkyvästi. Ja kuka tietää, millaisia uusia puolia uusi koti toisikaan esille.

 

Nemo on leikattu, rokotettu, sirutettu ja madotettu.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

Tiedustelut: 045-1346905/Marika

 

Nemon kuulumisia omasta kodista 1.3 2016 (Nimi on vaihtunut Heraksi)

Kun kävin katsomassa Heraa ensimmäisen kerran, luottamus haettiin hyvin pitkän kaavan kautta ja todella hitaasti makoillen lattialla käsi ojennettuna. Yllätyksekseni pääsin kuitenkin jopa rapsutus asteelle ja hieman kehräystäkin kiitokseksi. Tyttö oli arka ja piiloutui mielellään sängynpeiton alle, mutta olin varma että tyttö kyllä siitä rohkaistuu jahka pääsee muiden kissakaverien luo, sen verran uteliaisuutta tytön katseessa oli. Enkä ollut väärässä.

Kotiintulo päivänä ensimmäiset 4h piiloteltiin kissapuun kopassa tai tv-tason välikössä piilossa, mutta sitten aivan yhtäkkiä neito päätti, että piileskely saa riittää ja nyt alkaa tutkiskelu ja tutustuminen talon muihin katteihin. Tämän jälkeen ei mennytkään kauaa kun itsekin pääsin jo neidon lähelle ja hieman rapsuttamaan häntä.

Toinen päivä toi taas mukanaan isoja harppauksia eteenpäin. Ruvettiin jo leikkimään ja rellestämään ihan kunnolla, ottamaan muihin kissoihin kontaktia ja sitten illemmalla meillä oli Heran kanssa hyvin pitkä rapsutus hetki jolloin selvisi kuinka kauniisti neito kehrääkään ja yöksi tultiin sänkyyn nukkumaan. Oikeastaan seuraavat 2 viikkoa tästä oli pelkkää huimaa edistystä ja Hera muuttui aivan silmissä arasta ja ei niin sosiaalisesta tapauksesta hyvin sosiaaliseksi ja rakastavaksi kissaksi.

Nyt hieman yli 2 kk jälkeen on kuin Hera ei koskaan olisi pois ollutkaan kotoa. Hera rakastaa leikkiä sulkaleluilla ja palloilla sekä tietenkin riehua alla olevissa kuvissakin esiintyvän kollin, Anakinin, kanssa. Ja koska Hera on isompi kokoinen narttu niin saa 8kg kollikin painimatseissa vastusta enemmän ja joskus jopa kokea tappionkin, Hera kun on aika mestari painissa. Oikeastaan Hera ja Anakin on nykyisin lähes aina yhdessä, missä Hera niin siellä Anakin. Naureskelenkin että kollilla on kaksi vaimoketta laumassa. Hera ja Luna, joka on samaa ikäluokkaa Heran kanssa ja Luna oli itse asiassa ensimmäinen johon Hera otti kunnolla kontaktia ensimmäisenä päivänä. Poitsu tykkää noista vanhemmista nartuista selvästi enemmän. :D Hera myös tykkää huolehtia hyvin paljon Anakinin lisäksi tämän siskosta Athenesta (Anakin ja Athene tulivat Ssesyn kautta 2013 laumaan) ja onkin ottanut tavallaan sellaisen emo/siskoaseman Athenen kohdalla. Talon muidenkin kissojen kanssa Hera viihtyy, mutta Athene ja Anakin sekä Luna ovat ne Heran parhaimmat kamut.

Hera nukkuu yleensä kaikki yöt jalkopäässä tai lisälämpöpatterin edessä lattialla. Aamulla tullaan herättämään nuolemalla nenänpäätä ja maukumalla hyvin vienosti, kun tahdotaan aamiaista sekä huomiota ja rakkautta. Hera myös juttelee paljon ja tykkää kun sille juttelee takaisin. Päälaelle kun antaa pusun niin tyttö palkitsee antamalla pusun takaisin nenänpäähän. Ruoka maistuu enemmän kuin hyvin ja kissanhiekasta puupelletteihin vaihto sujui ongelmitta. Vieraita kohtaan Hera suhtautuu yhä varauksellisesti, mutta kun antaa tarpeeksi aikaa niin uteliasuus voittaa ja tullaan katsomaan, että millainen ihminen tänne nyt sitten tulikaan käymään ja antaiskohan sekin rapsutuksia. Kaiken kaikkiaan Heraa on vaikea uskoa enää samaksi kissaksi kuin tämä oli tullessaan ja lyhyessä ajassa neidosta on tullut todella rakas ja tärkeä osa laumaa meille kaikille ja toivon mukaan saadaan viettää pitkä ja terve elämä yhdessä. :)

Rapsutuksia ja rakkautta ssesyn kissoille toivottaen:

Mira, Hera ja muu kissalauma

Kuvia omasta kodista.
Hera
Kissakaverit