Bale ja Rasa

3.10. 2016

Nämä mustaraitaiset orpoveljekset Bale ja Rasa ovat iältään noin 4 kk vanhoja. Veljekset luovutetaan mieluiten samaan kotiin, sillä ne ovat aina yhdessä. Muut kissat hyväksytään mukaan muitta mutkitta, mutta näillä kahdella on suloisen tiivis veljeys keskenään.

Bale 

Bale on väritykseltään samanlainen kuin Rasa. Silmät Balella ovat kuitenkin hieman kapeammat ja katse rauhallisempi. Tärkeintä sille on oma veli Rasa, mutta se viihtyy kuitenkin myös ihmisen seurassa - viimeistään nukkumaanmenoaikaan, jolloin asettuu sängyn jalkopäähän tai ihmisen viereen nukkumaan. Silittely ja rapsuttelu sopii Balelle, ellei kesken ole vauhdikkaat leikit pallon, leikkihiiren tai muiden kissojen kanssa. Se tykkää myös aktiivisesti osallistua siivoukseen ja seuraa mielellään muitakin ihmisten touhuja uteliaana.

Rasa 

Utelias ja iloinen velikulta. Kooltaan hieman veljeään isompi ja tukevampi. Turkki on päältä hieman karkea, mutta todella kiiltävä; aluskarva on harmaansävyinen ja  päällä komea musta raidoitus. Kaulassa  on valkoinen läikka ja turkissa siellä täällä valkoisia karvoja. Silmissään Rasalla on usein utelias katse ja se onkin veljeksistä rohkeampi. Tulee hyvin toimeen sekä sisarustensa että muiden kissojen kanssa. Nauttii myös oman väen silittelystä ja rapsuttelusta. Se piipahtaa usein seuraamassa ihmisten touhuja ja osallistuu mielellään siivoukseen tai muihin arkitoimiin.

Koiria ei sijaiskodissa jatkuvasti ole, mutta kyläileviä kissoihin tottuneita koiria veljekset ovat tavanneet. Molemmat suhtautuvat uusiin kissa- ja koiratuttavuuksiin rauhallisesti ja varovaisen uteliaasti. Ensimmäisenä tuttavuutta lähtee hieromaan Rasa veljen seuratessa vanavedessä.

Molemmilla on hyvä ruokahalu. Ruokana käy sekä märkäruoka että laadukas kuivamuona. Herkkujuomana toimii laktoositon maitojuoma, jota on oltava joka aterialla. Ruokavalioon kuuluu myös vielä säännöllisesti maitohappobakteerit. Vessa-asiat toimitetaan laatikolle, mutta sen siisteydestä on pidettävä huolta, sillä veljekset ovat erittäin tarkkoja laatikkohygieniasta. Parhaiten niille sopii pölyämätön hiekka, pelletti ei heitä miellytä.

Veljekset sopivat kotiin, jossa he voivat yhdessä viettää aktiivista sisäkissan elämää välillä saaden ihmisten hellittelyä ja huomiota. Muutkin lajikumppanit sopivat mukaan eikä mahdotonta ole kissoihin tottuneeseen koiraan sopeutuminen. Pienistä lapsista ei ole kokemusta.

Bale ja Rasa on leikattu, rokotettu, madotettu ja sirutettu.

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen. 

TIEDUSTELUT/MARIKA

045-1346905

parhaiten tavoitettavissa  ma-to klo 12-20, pe 12-18

(vain puhelut ei tekstiviestejä)

 

 

BALE
BALE
BALE
RASA
RASA
RASA