Sera

15.9.2015

 

Omaa kotia etsii noin kaksivuotias tyttökissa Sera. Sijaiskotiin tullessaan Sera oli laiha ja todella pelokas, ja se viettikin ensimmäiset päivät saunan lauteella pahvilaatikossa piilossa ja murisi kun sitä lähestyi. Nyt sitä ei enää tunnista samaksi kissaksi, kun painoa on tullut lisää ja rohkeutta ja reippauttakin yllin kyllin! Kaiken tämän positiivisen kehityksen myötä Sera todellakin olisi jo ansainnut päästä rakastavaan kotiin.

Sera sopisi parhaiten aikuisten kissaksi rauhalliseen perheeseen. Sijaiskodissa Sera on tullut hienosti toimeen muiden kissojen kanssa, joten todennäköisesti se sopisi myös toisen kiltin kissan kaveriksi. 

Sera osaa pieniä temppuja, tykkää aktivointileluista ja juoksee mielellään saalistamaan raksuja, kun sille niitä heittää. Aktiivinen elämä, turvalliset rutiinit ja seura helpottavat Seran elämää, sillä tätä neitiä vaivaa ajoittain Feline Hyperesthesia Syndrome -oireyhtymä, tietynlainen aistiyliherkkyys, joka oireilee lähinnä selän ja hännän nykimisenä. Oireet eivät ole Seralle vaaraksi, eikä se vaadi mitään lääkitystä. Ymmärrystä ja hellyyttä kun vain tulevalta omistajalta liikenee, voi Sera viettää onnellista kissanelämää.


Sera luovutetaan madotettuna, rokotettuna ja steriloituna.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen. 

 

TIEDUSTELUT: 044-9466080 / MIA