Sukka

2.9 2016

Sukka on 1-vuotias leikattu kolli. Se on energinen, vauhdikas ja leikkisä. Karvanarulla tykkää leikkiä eikä näytä kyllästyvän. Sukka on utelias, kulkee perässä tutkimaan kaikkea. Ei paljoa vierasta uusia ihmisiä.

Sukka rakastaa narun jahtaamista, myös leluhiiret ja pallot saavat kyytiä. Osaa teroittaa kyntensä raapimapuuhun sekä käyttää hiekkalaatikkoa. Ruoka maistuu hyvin. Kuivanappuloita syö, mutta on märkäruoalle perso. Pyörii ja puskee jalkoja aamuisin, jolloin on ruoka aika. Tykkää jutella ja komentaa.

Sukka ei ole ihan täysin sylikissa. Viihtyy kuitenkin ihmisen seurassa ja välillä saa myös rapsutella häntä. On helposti käsiteltävissä oleva kissa, esimerkiksi saa annettua matolääkkeet hyvin ja antaa katsoa korvia. Ihaninta kuitenkin on kun oma ihminen jaksaa loputtomasti Sukkaa leikittää.

Sukka on tottunut sijaiskodissa koiraan. He eivät ole parhaita kavereita, mutta tulevat toimeen keskenään. Sijaiskodissa ei ole muita kissoja, joten ei ole tietoa miten suhtautuu niihin.

Sukka luovutetaan leikattuna, rokotettuna, madotettuna ja sirutettuna.

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

Kodin etsintää hoitaa Tiina 040-7448503