Nöppis

7.9.2017

Purnau! Olen Nöppis, noin 5,5 vuotias leidi.
 

Turkkini on mustaakin mustempi ja samettisen sileä. Putsaan itseäni ahkerasti säilyttääkseni kauniin ulkonäköni ja kiiltävän turkkini.

 

Olen erittäin ihmisrakas ja sopeudun uusiin asioihin helposti ja positiivisella asenteella. Minusta saa oivan juttuseuran sillä tykkään käydä pitkiäkin keskusteluja ja ilmoitan olemassaolostani usein naukumalla. Monesti päiväuniltani heräillessä nau'n rapsutuksia vailla.

Masun rapsuttelu on parasta mitä tiedän! Kellahdan mielelläni selälleni ja nautiskelen rapsutuksista kunnes nukahdan.

 

Vaikka ihmisrakas olenkin, kovat äänet ja jatkuva hälinä eivät ole mieleeni. En karta lapsia mutta tarvitsen omaa rauhaa joten toivoisin uuden kotini olevan suht rauhallinen. Innostun kuitenkin välillä leikkimään ja usein seurustelemaan, joten en mielelläni viettäisi pitkiä aikoja yksin kotona.

 

Etsin itselleni kotia jossa saisin olla ainoana kissana. Sijaiskodissa olen asustellut kahden rotan kaverina joten tulen toimeen häkkieläimien kanssa. Testailin myös valjaita ensimmäistä kertaa sijaiskodissa ja kuljen niissä kuin vanha konkari! Olisi mahtavaa jos pääsisin uudessa kodissani ulos joko lasitetulle/verkotetulle parvekkeelle tai kävelyille valjaissa.

Olen madotettu, rokotettu, sirutettu ja steriloitu.

Tutustuthan luovutusehtoihimme.

TIEDUSTELUT/MARIKA

045-1346905

parhaiten tavoitettavissa  ma-to klo 12-20, pe 12-18

(vain puhelut ei tekstiviestejä)