Poppari, Peski ja Pikipöksy Pietari

3.12.2017

Puolipitkäkarvainen sisaruskolmikko pelastui täydeltä villiintymiseltä muutaman viikon ikäisinä. Ne pääsivät emänsä kanssa sijaiskotiin ja ovat nyt valmiita muuttamaan omiin koteihinsa. Todella kauniit pennut ovat vilkkaita ja leikkisiä, mutta huonosta elämänalusta johtuen vieläkin sähiseviä ja luottamusta etsiviä kissanalkuja.

 

Poppari, tyttö

Tumma kilppariväritteinen kaunotar, jolla kolmessa tassunpäässä vaaleampaa toffeen väriä. On kolmikon epäluuloisin ja karttaa ihmisen kosketusta ja lähestyvää kättä. Uteliaisuus saa sen kuitenkin leikkimään mattoa heiluttavalla jalalla ja usein kiipeää myös jalkoja  pitkin lähelle syliä. Varmuuden vuoksi Poppari monesti päästää hauskan poksahtavan äänen ja ihmiset sitä säikähtävät. Etsii kotia, jossa ei ole pieniä lapsia. Kotia, jolla on kärsivällisyyttä antaa aikaa luottamuksen kasvulle.

 

Peski, poika

Oranssinruskeaturkkinen komistus. Karvapeite on täydellisesti värittynyt eli siinä ei ole valkoisia kohtia. Peski leikkii mieluiten kissaleikkejä siskon ja veljen kanssa, mutta innostuu myös vieheleluista ja hyppelee niitä kiinni. On myös kovin arka vielä, mutta aikaa antamalla tästäkin kissasta tulee hyvä kaveri sopivaan perheeseen.

 

Pikipöksy Pietari, poika

Melkein musta, muutama vaalea karva kaulan alla ja etujaloissa. Joukon sosiaalisin, mutta sähistä osaa hänkin vielä. Tulee usein syliin, makoilee siinä rapsuteltavana ja kehrää. Erittäin innostunut rapisevista papereista ja saattaa isonkin arkin napata hampaisiin ja raahaa mukaansa. Tämä poika sopii myös lapsiperheeseen.

 

Poppari, Peski ja Pikipöksy Pietari etsivät koteja, joissa olisi ainakin yksi kissakaveri. Pennuilta vessa-asiat sujuvat ja erityisherkkyyksiä ruokien suhteen ei ole ilmennyt. Tulevan kodin kannattaa ottaa huomioon mahdollinen turkinhoito eli takuttomana pitäminen. Pidempikarvaiset kissat saattavat tarvita jopa päivittäistä turkinhoitoa aikuisena.

Pennut ovat madotettuja, rokotettuja, sirutettuja ja leikattuja.

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

TIEDUSTELUT/MARIKA

045-1346905

parhaiten tavoitettavissa  ma-to klo 12-20, pe 12-18

(vain puhelut ei tekstiviestejä)

 

 

Peski ja Pikipöksy Pietari
Peski
Peski
Pikipöksy Pietari ja Poppari
Pikipöksy Pietari, Peski ja Poppari
Pikipöksy Pietari
Poppari ja Peski
Poppari
Poppari