Hunaja ja Vanilja

7.11.2017

Miau, täällä kaksi aikuiseen ikään ehtinyttä maatiaisleidiä etsimässä omaa pysyvää kotia. Nämä neidit ovat äiti Hunaja ja tytär Vanilja. Molemmat väritykseltään kauniita kilppareita, joilta molemmilta löytyy myös ylimääräisiä varpaita. 


Hunaja on 7- vuotias ja tytärtään hieman kooltaan pienempi ja uusien asioiden suhteen  varautuneempi. Ensimmäiset päivät sijaiskodissa vietettiin piilossa sängyn alla. Pikku hiljaa rohkeutta löytyi ja paikkoja lähdettiin tutkimaan.
Hunaja on nyt kotiutunut ja rentoutunut sijaiskodissa.  Tykkää tulla ihmisen luokse ja istua viereen tai pöydälle ja vaatii rapsutuksia, ilmoittaen itsestään juttelemalla. Myöskin sängyn jalkopäässä tai tyynyn vieressäkin on mukava nukkua, kun on ihmiseen tutustunut. 
Kotitöitä kuten tiskaamista, pölyjen pyyhintää ja ruoanlaittoa on hauskaa katsoa vierestä. Hunaja ei ole varsinainen sylikissa, mutta tykkää viettää aikaa ihmisten lähettyvillä ja usein nukkuukin sängyllä ihmisen töitä tehdessä.


Vanilja on 4-vuotias valkoinen kaunotar raidallisella hännällä varustettuna. Vanilja on hieman emoaan rohkeampi ja jo ensimmäisenä päivänä tutustui uuteen majapaikkaan, sekä ihmisiin. Vieraiden aikana kuitenkin pitää aina ensin vähän piiloutua ennen kuin tullaan tutustumaan.
Vanilja ei ole emoonsa verrattuna aivan yhtä sosiaalinen, vaan viettää välillä aikaa ominpäin. Sylissä ei varsinaisesti viihdy, mutta on usein kuitenkin lähettyvillä ja kun hän haluaa huomiota, se kyllä ilmoitetaan.

Leidit eivät niinkään ihmisen kanssa leiki, vaan enemmänkin  jahtaavat toisiaan ja painivat keskenään. Palloja sekä korkkeja on myös mukava jahdata.

Molemmilla neitokaisilla on kova kaipuu ulkoilemaan ja varsinkin Vanilja stressaantuu,  jos ei pääse ollenkaan käymään ulkona. Vanilja on tottunut valjaisiin hyvin ja ulos oltaisiin lähdössä useita kertoja päivän aikana. Hunajalle valjasulkoilu ei ole ollut mieluisaa puuhaa. Näiden neitien mieleen olisi yhteinen ja rauhallinen koti, jossa on turvallinen ulkotarha ja jossa ei olisi muita lemmikkejä tai lapsia. 

Molemmat tytöt ovat leikattuja, sirutettuja, rokotettuja ja madotettuja.

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

TIEDUSTELUT/MARIKA

045-1346905

parhaiten tavoitettavissa  ma-to klo 12-20, pe 12-18

(vain puhelut ei tekstiviestejä)

Hunaja
Hunaja
Hunaja
Hunaja
Hunaja
Vanilja
Vanilja
Vanilja
Vanilja