Jermu

28.5.2018

JERMU ON VARATTU

Jermu on hurmaava, isokokoinen kissaherra, jolla on ikää arviolta noin 4-5 vuotta. Rauhallinen ja jopa hieman herkkä kolli tykkää ihmisistä, mutta karttaa meteliä ja melskettä. Tutustumisen jälkeen Jermun voi ottaa syliin huoletta ja rutistaa, ja se tuleekin omatoimisesti syliin tuon tuostakin.

Halailun ohella Jermun muita suosikkipuuhia on peseytyminen, syöminen ja uinuminen. Se tykkää huomiosta ja intensiivisestä makoilusta omistajansa kanssa. Jermu myös innostuu leikkimään omatoimisesti päivittäin. Sen ehdoton suosikkilelu on pallo, minkä kanssa saa olla varovainen, sillä Jermulla on isot tassut ja terävät kynnet, joiden kanssa saa olla tarkkana.

Jermusta näkee, että rajumpiakin aikoja on eletty, mutta nyt leikattuna rauhoittunut, joskin hieman tuntuu olevan stressille altis. En suosittele Jermua pienten lasten seuraksi, koska sille leikin ja tositilanteen ero on olematon. Luulen, että Jermu ei myöskään tule koirien kanssa toimeen. Parhaiten tämä lempeä pikkujätti sopisi rauhallisen yksin- tai kaksineläjän talouteen.

Kaiken kaikkiaan Jermu on varsin suloinen, siisti kissa, joka vaatii huomiota, mutta ei aiheuta harmia. Jermulla on hyvä ruokahalu, eikä se erityisemmin nirsoile. Viljaton märkäruoka menee parhaiten 100g pusseissa ja kuivaruokaa menee vähän kerrallaan.

Jermu on sirutettu, leikattu, rokotettu ja madotettu.

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

TIEDUSTELUT/MARIKA

045-1346905

parhaiten tavoitettavissa  ma-to klo 12-20, pe 12-18

(vain puhelut ei tekstiviestejä)