Muffinssi

3.12.2018

MUFFINSSI ON VARATTU

Muffinssi on myös yksi kuuden kissan pentueesta. Muffinssi on n. 4 kk ikäinen kilpparityttö, nenällä nätti musta viiru.

Muffinssi on luonteeltaan melko rauhallinen ja nauttii silityksistä ja tulee viereen makoilemaan ja nukkumaan. Pyrkii itse myös välillä syliinkin kehräämään. Välillä täytyy vähän jopa muistuttaa rapsuttamisesta pienellä maukumisella, mikäli joistain syystä silittely loppuu.

Leikkii mielellään erilaisilla palloilla ja hiirillä, kaikenlaisten keppilelujen perässä juostaan myös lujaa. Virtaa siis riittää ja sitä on kiva purkaa sisarusten kanssa temmeltämällä. Muffinssi haluaisi tulevassa kodissaan olevan kissakaveria ennestään tai muussa tapauksessa ottaisi mukaan sisaruksiaan (Munkki, Pulla, Elvis ja Mokka).

Viljattoman ruoan suhteen on kaikkiruokainen, ei nirsoile. Märkäruoka pääasiassa, kuivaruokaa ei ole syönyt juurikaan.

Muutaman kerran käynyt lasitetulla parvekkeella, keskustan hälyt ja äänet olivat hieman pelottavia. Ei ole ulkoillut valjaissa. Ei ole kokemusta lapsista tai koirista. Hiekkalaatikolla käy hienosti, niin kannellisessa kun kannettomassa.

Muffinssi on leikattu, sirutettu, rokotettu ja madotettu.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

 

Tiedustelut/Marika

045 1346 905

Parhaiten tavoitettavissa  ma-to klo 12-20, pe 12-18

(vain puhelut, ei tekstiviestejä)