Mymmeli

8.1.2018

Mymmeli on arviolta muutaman vuoden ikäinen leikattu narttukissa. Ruskean monissa eri sävyissä vivahtava pehmeä turkki on hieman tavallisen maatiaiskissan karvaa pidempi. Mymmelin ilme on usein mietteliäs ja joskus varautunut, mutta luonteeltaan se on lempeä ja rakastava kissaäiti, joka on jo lapsensa saanut maailmalle kasvatettua.

 

Mymmeli on kissojen tapaan omaehtoinen, mutta suhtautuu muihin kissoihin lempeän ystävällisesti. Halipulan iskiessä se asettuu ihmisen viereen rapsuteltavaksi. Ruokinta-ajat eivät jää epäselviksi sillä Mymmeli muistuttaa niistä ihmisen lähellä hyörien ja puskien. Mymmeli onkin hyvin tarkka ruoka-ajoista ja spurttailee kovaäänisesti edestakaisin, jos ateriointi myöhästyy. Aamuisin sen tapana on kuopia tiensä ihmisen peiton alle ja kehrätä kovaäänisesti varmistellen, että ylös noustaan silloin kun kuuluu. Mymmeli ei osaa maukua vaan sen ääntely muistuttaa enemmän vinkeää narahtelua. Leikkimisen taidon se on oppinut uudelleen sijaiskodissa ja lempileluihin kuuluvat niin kulkuspallot kuin pyöreät meikkisienet, joilla mieluusti pelailee. Mymmeli on sisäsiisti ja tekee asiansa hiekkalaatikkoon. Märkäruoka Mymmelille kelpaa erityisen hyvin, mutta myös hyvälaatuinen kuivaruoka sekä raakaruoka sopivat. Juomana Mymmeli pitää laktoosittomasta maidosta veden ohella.

 

Mymmeli sopii toisen kissan kaveriksi kotiin, jossa se saa viettää aktiivisen sisäkissan elämää. Mahdollisesti myös ainoaksi kissaksikin. Ulkoilemaan Mymmeli käy ainoastaan, jos se on mahdollista verkotetulla terassilla tms. Uusiin ihmisiin totuttelu vie aikaa ja parhaiten Mymmeli sopii aikuisten ihmisten perheeseen, sillä pieniä lapsia se pelkää.

Mymmeli on leikattu, rokotettu, madotettu ja sirutettu.

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

TIEDUSTELUT/MARIKA

045-1346905

parhaiten tavoitettavissa  ma-to klo 12-20, pe 12-18

(vain puhelut ei tekstiviestejä)