Spöke

9.12.2018

SPÖKE ON VARATTU

Sinertävät silmät ja täysvalkoinen turkki luovat kummitusmaisen tunnelman, sen ja nimen lisäksi ei Spökessä ole mitään pelottavaa. Päinvastoin, tämä noin 5-vuotias herra on tiivistettyä rakkautta!

Komea kolli menee aivan mutkalle saadessaan läheisyyttä ja silityksiä, leikkimisen päälle ei oikein ymmärrä. Itsekseen ottaa spurtteja, mutta valitsee ihmisen kanssa leikkimisen sijaan hellyyden. Juttelee kovaäänisesti varsinkin ihmisen tullessa kotiin "ainakin sadan vuoden reissulta" (eli normi työpäivän jälkeen...)

Spökellä on sijaiskodissa oma huone, jonka oven hän oppi avaamaan nopeasti päästäkseen ihmisten seuraan. Sijaiskodissa ei ole tietoa kuinka hän suhtautuisi muihin kissoihin, koiralle pörhisti häntää, mutta virallista kohtaamista ei suoritettu. 

Uudet ja vanhat ihmiset ottaa vastaan ilolla ja rakkaudella, ei aristele pätkääkään! Uuden paikankin otti välittömästi haltuun, eikä turhia jännitellyt.

Spöken kuuloa on sijaiskodissa testailtu, ja on luultavaa, ettei herra kuule aivan normaalisti. Menoa se ei toki haittaa.

Hän tykkää pötkötellä piirongin päällä ja katsella maisemia toisen kerroksen huoneestaan silloin kun ei ole ihmisten hellittävänä. 

Spöke viihtyisi kodissa, jossa saisi paljon huomiota ja pääsisi tutkailemaan koko asuntoa, pitäähän nyt omat markit tuntea läpikotaisin! Herra osaa myös välillä olla itsenäinen, mutta pääasiassa touhuaa ihmisten parissa ja auttaa mm.kaikessa. Lapsia hän ei ole kohdannut.

Käyttää hiekkalaatikkoa mallikkaasti ja kaikenmoinen viljaton ruoka maistuu hyvällä halulla. Kuljetuskoppaankin hän menee oikein mallikkaasti, eikä käsittely ole ongelma.

Spöke on leikattu, rokotettu,madotettu ja sirutettu.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

 

Tiedustelut/Marika

045 1346 905

Parhaiten tavoitettavissa  ma-to klo 12-20, pe 12-18

(vain puhelut, ei tekstiviestejä)