Taro

25.10.2018

Taro on varattu.

Tämä pieni poika löytyi ison tien varrelta pimeästä alle luovutusikäisenä yksinään, nälissään, likaisena, haisevana ja sähisevänä pentuna. Syntynyt kesällä 2018 arviolta kesä-heinäkuun paikkeilla. Väritykseltään valkoharmaa. Ruokahalu oli loputon ja on sitä edelleenkin, ahmii ruoan hetkessä ja  syö kaiken mitä eteen laitetaan. Luottamus ihmisiin syntyi äkkiä eikä sen jälkeen ole saanut tarpeekseen ihmisen huomiosta.

Taro on äärettömän ihmisrakas, mutta ei pidä siitä että nostetaan syliin, vaan pyrkii syliin itse tai rinnan päälle makaamaan mahdollisimman lähelle kasvoja nojaamaan päätään aina kun siihen tilaisuus vain on. Ei kyllästy rapsutuksiin ja on kova kehräämään jopa yöllä kun hakeutuu ihmisen lähelle nukkumaan, mielellään kasvojen läheisyyteen. Hakee katsekontaktia ja yrittää välillä maukua hennolla äänellä.

Todella energinen kaveri jolla virtaa piisaa ja leikit onkin aika rajuja välillä sijaiskodin vähän isompien pentujen kanssa jossa Taro on yleensä se joka aloittaa painin ja leikki meneekin joskus turhankin totiseksi välillä. Tarvitsee rohkean, leikkisän, energisen kissakaverin.

Sijaiskodissa tottunut toisiin kissoihin sekä koiraan jonka kanssa tulee hyvin toimeen. Tekee asiansa laatikkoon hienosti ja käyttää raapimaseinää mielellään. Ihan pieniä lapsia Taro ei sijaiskodissa ole tavannut.

Ruoka-aikaan ensimmäisenä paikalla ja syö ahmien omansa ja yrittää syödä muidenkin lautaselta eli Taron ruokailua pitää tarkkailla tulevaisuudessa ettei kovasti tulisi ylipainoa. Lelut on mieluisia ja leikkii usein yksinäänkin palloilla.

Taro on leikattu, rokotettu, sirutettu ja madotettu.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

TIEDUSTELUT/MARIKA

050 528 1157