Viljo ja Tilta

14.5.2018

Tilta ja Viljo ovat noin 7-kuukauden ikäisiä. Sijaiskotiin ne ovat tulleet eri paikoista, eri aikaan. Lyhyen yhdessäolon aikana niistä on tullut mainiot kaverukset, jotka voisivat hyvin muuttaa yhteiseen kotiin, mutta mahdollista on myös niiden etsiä kotia eri osoitteista.

Tilta on kilppariväritteinen tyttö. Kissa on rohkea, seuranhakuinen, leikkisä, nopeaälyinen, hellyydenkipeä akrobaatti eli kokonaisuutena hyvin energinen. Tiltan spesiaali on kömpiä villatakin sisälle kainaloon, josta se usein pujottautuu hihaan asti. Kissa viihtyy sylissä, jonne se itse tulee usein, mutta ei niinkään halua tulla nostetuksi. Tilta ei ruoan kanssa nirsoile ja märkä- sekä raakaruoka onkin ollut sen pääasiallista ruokaa.

Viljo on oranssiraidallinen, valkoisilla alueilla värittynyt lempeä, mutta puolustuskykyinen, harkitseva, seurallinen ja kohtalaisen rauhallinen poikakissa. Sillä on hellyttävä tapa kallistella päätä, kun kerjää syliisi paikkaa, jonka Tilta jo on napannut. Syliin on mahtuneet molemmat kissat ja usein makoilevat vierekkäin tai päällekkäin ja kehräävät tyytyväisinä. Viljo on kooltaan melko pieni. Viljo syö märkä- ja raakaruoan lisäksi mielellään myös raksuja.

 Molemmat kissan käyttävät asiallisesti hiekkalaatikkoa. Mikäli kissat eivät löydä yhteistä kotia, on uudessa oltava entuudestaan vähintään yksi kissakaveri. Tilta ja Viljo sopivat myös lapsiperheeseen.

Tilta ja Viljo ovat madotettuja, leikattuja, sirutettuja ja rokotettuja.

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

TIEDUSTELUT/MARIKA

045-1346905

parhaiten tavoitettavissa  ma-to klo 12-20, pe 12-18

(vain puhelut ei tekstiviestejä)

Viljo ja Tilta
Tilta
Tilta
Tilta
Tilta
Viljo ja Tilta
Viljo
Viljo
Viljo
Viljo