Ändi

ÄNDI SAI OMAN KODIN 19.4.2019

 

6.3.2019

ÄNDI ON VARATTU

 

Noin viisikuinen kollipoika Ändi kaipaa jo omaa perhettä.

Yltiösosiaalinen Ändi rakastaa kaikkia ja näyttääkin sen pehmoisilla puskuilla sekä märillä pusuilla. Ihmisotukset on ihan parhaita ja niitä seuraakin varjon lailla huoneesta toiseen - etenkin keittiöön. Sylissä olo on parhautta ja rapsuttaa saisi vaikka koko päivän. Vieraatkaan ihmiset eivät pelota, vaan Ändi tervehtii tulijoita innostuneena.

Leikkimään poika innostuu herkästi ja jaksaa touhottaa sulkalelujen perässä läähätykseen asti. Mielellään ei poika kuitenkaan kaikkein kivoimpia lelujaan kenenkään kanssa jaa, vaan puolustaa aarteita hanakasti muristen.

Ruoka maittaa erinomaisesti eikä katti turhia nirsoile ja kavereiden kupeille vaeltelu näkyy pyöristyneessä keskivrtalossa. Osittaisessa raakaruokinnassa ei uusia lihoja aristele vaan tyhjentää kupin reippaalla tahdilla. Viljoja Ändin massu ei juurikaan kestä.

Ändi tietää mitä ei-sana tarkoittaa, mutta teininä testaa ihmisten auktoriteettia; mitä kielletynpää jokin asia on, sitä hauskemmalle se vaikuttaa. Aikuisten kissakavereiden kurinpalautuksia kuitenkin uskoo mukisematta eikä jää riitaa haastamaan. Fiksuna poikaa ymmärtää jo tuimasta katseesta oman touhottamisen menneen muiden sietorajojen yli.

Vauhdikkaana kissanpentuna Ändi tarvitsee ympärilleen sosiaalisia kissakavereita ja innokkaita ihmisleikittäjiä. Mutta koska Ändi ei ole vielä täysin sisäistänyt sitä, etteivät kädet ole purulelu, voi pojan käytös olla liian rajua pikkulapsille.

Ändi on leikattu, sirutettu ja madotettu.
 

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

 

TIEDUSTELUT/MARIKA

045 1346 905

Parhaiten tavoitettavissa  ma-to klo 12-20, pe 12-18

(vain puhelut, ei tekstiviestejä)

Ändi on vauhdikas ja leikkisä kissanpentu