Ksenja ja Sylvi

4.10.2018

KSENJA JA SYLVI ON VARATTU

Ksenja on arviolta noin 2-vuotias melko pienikokoinen narttukissa. Tämä neiti on todella sosiaalinen ja sille jutellessa saakin usein vastaukseksi kuuluvan naukaisun.

Kaikenlaiset leikit ovat mieluisia, mutta eniten innostusta herättää laservalo ja se, että maton alle heitetään lelu jonka perään voi sukeltaa. Tykkää myös viettää aikaa lasitetulla parvekkeella lintuja bongaillen.

Syliin Ksenja ei oma-aloitteisesti tule. Kuitenkin kehräyksiä ja suukkoja saa, kun sen itse nostaa syliin, esim. kotiin tullessa. On muutenkin varsin ”kehräysherkkä”, ei tarvitse kuin sanoa sille jotain tai antaa suukon, niin johan alkaa rukki hyrräämään.

Sijaiskodissa Ksenjalla on kissakaveri Sylvi, jonka kanssa tulevat hyvin toimeen keskenään. Painivat ahkerasti ja jahtaavat toisiaan ympäri huushollia. Pääsääntöisesti leikit pysyvät leikkeinä, eikä erotuomaria tarvita. Pomottajan piirteitä neidissä on kuitenkin havaittavissa.

Ksenja on sisäsiisti ja käyttääkin hiekkalaatikkoa ahkerasti. Välillä saattaa käydä siellä ihan muuten vaan hengaamassa. Kun hiekkalaatkko on siivottu, sinne on mentävä oitis, vaikka ei olisi niin hätäkään. Herkän vatsan vuoksi ruokavalio on viljaton.

Ksenjalla ei ole kokemusta koirista eikä lapsista. Se on kuitenkin rohkea ja utelias, joten ei ole poissuljettu, etteikö uudesta kodista voisi löytyä lapsia tai koiria.

Ksenja kaipaa kissakaveria ja yhteinen koti Sylvin kanssa olisi ensisijaisena toiveena..

 

Sylvi on noin 1-vuotias ylimääräisillä varpailla varustettu narttukissa. Luonteeltaan se on kiltti ja leikkisä. Tykkää seurata ihmisen ja kissakaverin touhuja, mutta välillä viihtyy myös omissa oloissaan. Sylvi rakastaa leikkimistä ja kaikenlaiset lelut ovat mieluisia. Tykkää kantaa ”saalita” suussaan tuoden niitä heiteltäväksi. Viettää mielellään aikaa myös lasitetulla parvekkeella, jossa on kiva joskus ottaa jopa tirsat.

Sylvi ei ole sylikissa. Usein kuitenkin hakeutuu ihmisen lähelle, esim. sohvalle tai sänkyyn. Tykkää rapsutuksista ja kun oikein innostuu, ei puskemisesta ja kehräämisestä meinaa tulla loppua. On myös hetkiä, jolloin ei rapsutuksista välitä, tällöin välttelee kosketusta.

Sijaiskodissa Sylvillä on kissakaveri Ksenja, jonka kanssa tulee hyvin toimeen. Toisia jahdataan niin, että matot on rullalla. Myös painia harrastetaan ahkerasti. Vaikka Sylvi usein onkin se altavastaaja, niin periksi ei anneta, uuteen hyökkäykseen vaan!

Sylvi on sisäsiisti. Ilmaisee hyvin herkästi mielipiteensä, jos hiekkalaatikko ei ole sen mielestä siisti. Parit vanhat pissat hiekkalaatikossa saattaa aiheuttaa raivokkaan hiekan kuoputtamisen, eikä tee tarpeitaan, ennen kuin hiekkalaatikko on siivottu.

Lapsista tai koirista ei Sylvillä ole kokemusta, mutta uudessa kodissa kissakaveri olisi Sylville mieleinen. Sijaiskodissa hakeutuu alati Ksenjan seuraan ja tytöille yhteinen koti olisi ensisijaisena toiveena.

Ksenja ja Sylvi on leikattu, sirutettu, rokotettu ja madotettu.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

 

TIEDUSTELUT/ JUTTA

045 330 2153

parhaiten tavoitettavissa  ma-to klo 12-20, pe 12-18

(vain puhelut, ei tekstiviestejä)

Ksenja & Sylvi
Ksenja
Sylvi