Simmuli ja Bläckie

16.6.2017

Oma koti 6.10.2019

SIMMULI JA BLÄCKIE ON VARATTU

SIMMULI

Simmuli on musta, valkotassuinen utelias pieni 1-vuotias poikakissa. Simmuli on sairastanut pentuna verkkokalvontulehduksen, ja siksi se on näkövammainen, mutta voi silti viettää lähes normaalia elämää. Simmulin uudessa kodissa täytyisi kuitenkin ottaa huomioon sen rajoitteet ja erikoisuus. Sille tärkeiden asioiden, kuten hiekkalaatikon ja ruokapaikan olisi hyvä olla suurin piirtein samoilla paikoilla.

Sijaiskodissa se on heti alusta asti ottanut makuupaikakseen korkeimman kirjahyllyn päällä olevan paikan, jossa on makuualusta. Sieltä se tarkkailee ihmisten ja toisten kissojen puuhia. Kovat yhtäkkiset äänet voivat pelottaa ja stressata sitä ja sillä kestää vähän aikaa hyväksyä uusi ihminen uuden äänensä ja hajunsa kanssa.

Sijaiskodin emäntää se tervehtii mieluiten haistelemalla käsiä tai kasvoja. Kun Simmuli oppii luottamaan ihmiseen, se osoittaa kiintymyksensä seurailemalla ja nukkuu mielellään ihmisen kanssa. Se leikkii mielellään ääntä pitävillä leluilla, palloilla ja kaikista parasta on lasertikkulelu, jota se pystyy seuraamaan aika hyvin näkövammastaan huolimatta. Simmulin näkövamman takia se soveltuu parhaiten kotiin, jossa ei ole ainakaan pieniä lapsia, koska se pelästyy kovia, yhtäkkisiä ääniä. Toisaalta eläinrakas nuori, joka kaipaa erityistä ja uskollista lemmikkiä, voisi saada Simmulista hyvän ja uskollisen ystävän.

Simmuli näyttää pitävän siitä, että sille puhutaan paljon ja että se saa olla ihmisen lähellä. Ihmisen kosketus on sille alussa vähän haasteellista, mutta se rentoutuu, kun huomaa, että sille ollaan ystävällisiä. Sylissä se ei ole oppinut olemaan, mutta voi siihenkin ajan myötä oppia. Simmulin olisi hyvä päästä samaan kotiin veljensä Bläckien kanssa.

BLÄCKIE

Bläckie on musta hyvin pienikokoinen 1-vuotias poikakissa. Sijaiskodissa se oli aluksi erittäin pelokas ja jännittynyt. Se on pikkuhiljaa oppinut pitämään ihmisen hellittelystä ja sitä voi jo pidellä sylissä. Mutta, se ei varsinaisesti ole mikään sylipoika, koska sillä on aina kiire jonnekin.

Bläckie leikkii mielellään vaikka kaikenaikaa hereillä ollessaan. Kaikenlaiset lelut kelpaavat, mutta ihan huippukivoja ovat tietsikkapelit ja lasertikkulelu, jonka valon perässä on kiva juosta varsinkin hämärässä huoneessa. Hyvä on myös seinästä kimpoava pallo, jota voi juosta etsimässä ympäri kämppää.

Bläckie on sijaiskodissa alkanut pikkuhiljaa puhumaan ihmiselle. Sillä on monia eri ääniä, joilla se antaa palautetta ihmiselle ja muille kissoille: aamutervehdys (herätys, täällä on nälkä), kotiintulotervehdys (jee, palvelija tuli), kysymysääni (mitä nyt tapahtuu), järjestä jotain kivaa ohjelmaa, äläkä istu siinä (ihminen istuu sohvalla ja katsoo telkkua). Rakkaushyrinä (juu, olet ihana, mitäs kivaa tänään tehdään?) jne. Se myös pitää siitä, että ihminen vastailee. Simmulin tavoin, en suosittele Bläckietä perheeseen, jossa on pieniä lapsia. Muiden kissojen kanssa se on oppinut elämään, mutta koirista ei ole kokemusta.

Simmuli ja Bläckie on leikattu, sirutettu, rokotettu ja madotettu.

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

 

TIEDUSTELUT/JUTTA

045-3302153

parhaiten tavoitettavissa  ma-to klo 12-20, pe 12-18

(vain puhelut ei tekstiviestejä)

 

 
Simmuli
Simmuli
Simmuli
Simmuli
Bläckie
Bläckie
Bläckie
Bläckie