Tiina

7.3.2019

TIINA ON VARATTU

1,5-vuotias lumivalkoinen, kaunis, kiltti Tiina-neiti kaipaa omaa rakastavaa kotia.  Rauhallinen, ihastuttava, mutta vieraita arasteleva kissa.

Lintuvideot ja -pelit, sekä pallot ja naruleikit on Tiinan mieleen. Ikkunasta on myös mukava seurata lintulaudan ja pihan elämää. Kovat äänet ja äkkinäiset liikkeet pelottaa pientä Tiinaa.

Ei ole mikään sylikissa, mutta antaa kyllä silitellä ja rapsutella. Tiinalla onkin tapana aamuin illoin tulla sohvalle viereen kiehnäämään ja puskemaan, kehräten suloisesti leuan alta ja korvan takaa rapsuteltaessa.

Temperamenttiakin löytyy tarvittaessa. Pienet rallit ja painit kissakavereiden kanssa otetaan silloin tällöin.

Tiina on kaikkiruokainen ja vessa-asiat hoituu oikeaan paikkaan. 

Kissakaveri olisi omassa kodissa kiva, mutta ei pakollinen. Tulee toimeen muiden kissojen kanssa. Koirista ja lapsista ei ole kokemusta. Lempeän luonteensa vuoksi voisi soveltua myös perheeseen, jossa on rauhallisia kouluikäisiä lapsia.

Tiina tarvitsee paljon aikaa tutustuakseen uusiin ihmisiin.  

 

Tiina on leikattu, rokotettu, sirutettu ja madotettu.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

 

 

Tiedustelut / Riitta

050 596 0535