Aamos ja Elia

9.1.2023

 

Pojat on lähteneet yhteiseen kotiin!

Yhteistä kotia etsivät nämä hurmaavat harmaat 7kk ikäiset veljekset Aamos ja Elia. Pojat ovat äkkiä katsottuna niin toistensa kopioita, että sijaiskodissa onkin turvauduttu luoviin keinoihin näiden erottamiseen toisistaan, joten Elialta on leikattu hieman karvaa hännänpäästä.

 

Perusluonteeltaan Aamos ja Elia ovat uteliaita ja leikkisiä. Lempilelu vaihtelee päivästä toiseen. Välillä se on pallo, välillä pöydältä pihistetty ruuvi. Paras leikki on kuitenkin "jahtaa-hyökkää-paini" -leikki veljesten kesken. Joskus tähän osallistuvat myös sijaiskodin muut kissat, mutta muiden makuun paini käy välillä liian rajuksi ja pojat saavat jatkaa tätä keskenään. Leikin jälkeen molemmat rakastavat rauhoittua ja pötkötellä muiden kissakavereiden seurassa taikka ihmisväen kyljessä.

Aamos ja Elia ovat syntyneet ja eläneet ilman ihmiskontaktia ja kotikissaksi tottuminen ei ollut aluksi mitenkään helppoa. Pojat eivät syöneet ihmisen läsnäollessa, koskettamisen kamaluudesta puhumattakaan. Aamos oli hieman rohkeampi, mutta Elian turvapaikka oli pesukoneen takana ja sieltä kasvatettiin rohkeutta monen monta viikkoa. Muiden kissojen esimerkin myötä pelokkuus alkoi väistyä uteliaisuuden tieltä ja nykyään molempia poikia saa tuttu ihminen silitellä ja nostellakin. Molemmat ovat myös helposti lahjottavissa herkuilla.

Aamos ja Elia alkavat hiljalleen lämmetä myös vieraille. Kun pojat huomaavat, että vieras ei olekaan ihan heti lähdössä, on turha myöskään lymyillä piilossa. Lisäksi Eliasta on kuoriutunut etätyöläisen ystävä, joka pitää huolen tauotuksesta. Elian kierähtäessä viereen nukkumaan, on ihan mahdotonta olla välillä rapsuttamatta tätä hurmuria. 

Veljekset ovat tottuneet syömään monipuolisesti erilaisia märkä- ja kuivaruokia. He osaavat käyttää siististi hiekkalaatikkoa. Kuljetuskoppaan meneminen on vielä aika jännittävää, mutta eläinlääkärissä ollaan oltu kiltisti.

Aamos ja Elia eivät ole tottuneet hulinaan ja pieniin lapsiin, joten loppuelämän kodin tulisi olla joko pelkästään aikuisten tai isompien lasten koti. Olisi mahtavaa, jos uudessa kodissa olisi reipas kissakaveri, josta veljekset saisivat ottaa oppia. Mutta tärkeintä kuitenkin on, että Aamos ja Elia pääsevät yhteiseen kotiin. Tätä parivaljakkoa ei voi erottaa toisistaan.

 

Olisiko sinun kotonasi paikka kahdelle harmaalle lapualaiselle?

 

Veljekset luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja
leikattuna sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.

Aamos ja Elia
Aamos
Elia
Aamos ja Elia
Aamos
Elia