Hilja ja Vikke

1.2.2023

 

Hilja ja Vikke ovat saaneet omat kodit!

Hilja ja Vikke etsivät yhteistä kotia tai erikseen kissakaverillisia koteja. Hilja on upea puolipitkäkarvainen harmaatiikeri neitonen ja Vikke sievä lyhytkarvainen ruskeatiikeri tyttö. He ovat noin 7 kk ikäisiä.

 

Hilja ja Vikke tulivat sijaiskotiin emonsa Martan sekä sisaruksiensa Miisan ja Aatoksen kanssa viime syksynä. He olivat vasta hieman alle luovutusikäisiä, mutta Martta-äiti olikin uudestaan tiineenä. Martan oli keskityttävä uuteen syntyvään pentueeseen, joten nelikon oli tukeuduttava sijaiskodin aikuisiin kissoihin ja opittava luottamaan ihmiseen. Kumpikaan ei ollut tottunut ihmisiin ja sehän vasta aluksi olikin jännittävää. Hilja ja Vikke kesyyntyivät kuitenkin reippaasti. 

Hilja on sosiaalinen ja seurailee niin kissojen kuin ihmistenkin puuhia. Lempileikkejä ovat narut ja hipat toisten kanssa. Myös päiväunet nukutaan yhdessä toisten kanssa. Nykyään Hilja tulee ihmisenkin viereen ja tykkää olla silitettävänä ja sylissä. Lisäksi Hiljan harrastuksena on ruokarosvoilu toisten kupista, joten tämä vaatii ihmiseltä hieman vahtimista.

Vikke on utelias ja leikkisä. Lempileikkejä ovat laservalon metsästys ja narukeppien seuraaminen sekä niiden kuskaaminen. Viken lempipuuhaa on nukkua sängyssä tehden pesän peittojen sekaan. Vikke nukkuu päiväunet usein toisten kissojen kanssa. Vikke osaa nauttia myös rapsutuksista.

 

Molemmat ovat tottuneet syömään monipuolisesti kuiva- ja märkäruokaa. He osaavat käyttää siististi hiekkalaatikkoa. Kuljetuskoppaan laittaminen ja hoitotoimenpiteet vaativat lisää harjoittelua jännittämisen takia. Hilja ja Vikke viihtyvät sijaiskodin aikuisten kissojen seurassa ja ottavat heistä mallia. Omassa kodissa olisikin hyvä olla seurallisia kissakavereita. Hilja ja Vikke voivat lähteä omiin koteihin myös Miisan tai Aatoksen kanssa. Ihan pienten lasten perheeseen heitä ei suositella, koska vielä säikkyvät yllättäviä liikkeitä. Isompien lasten kanssa he varmasti molemmat olisivat oikein sopivia. Koirista ei ole kokemusta.

 

Hiljasta ja Vikestä saa mukavat perheenjäsenet, kun tutustuminen otetaan rauhassa kissojen tahtiin. He jäävätkin odottamaan kotiehdokkaiden kyläilyä sijaiskotiin.

 

Siskokset luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja
leikattuna sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.

Hilja
Vikke