Lumia

31.10.2023

 

Lumia on saanut oman kodin!

Upean komea Lumia etsii kotia ainoana kissana. Lumia ehti saada kodin viime kesänä, mutta nyt palautui meille itsestä riippumattomista syistä. Lumia on noin 9-vuotias vitivalkoinen kuuro kolli. Lumia on tullut yhdistykselle alunperin kodinvaihtajana.

Lumia on hyvin seurallinen herra. Hän mielellään seuraa juosten perässä ja pyörien jaloissa jutellen välillä hyvinkin äänekkäästi. Lumia rakastaa myös puskea ja kehrätä sekä siristellä silmiään oman ihmisen vieressä. Lumia ei oikein viihdy sylissä, mutta ramppaa sylin yli puolelta toiselle viereen makoilemaan. Mielellään tulee myös päälle makaamaan ja nukkuu pitkänä poikana selkää vasten. Lumialle on tärkeää hakeutua ihmisen viereen ja lähelle saamaan silityksiä päästä hännänpäähän. Lumia osaa ilmaista mielipiteensä selvästi, kuten jos haluaa rapsuteltavan toisesta kohdasta. Nukkuu yöt yleensä hyvin, mutta joskus tulee huomiontarvetta öisin, jos on jäänyt vähemmälle huomiolle päivällä.

Lumia tyylikkäänä herrana ei niin piittaa enää riehumisesta. Välillä toki innostuu leikkimään pallolla ja juoksentelemaan häntä pörheänä ja korvat luimussa pitkin asuntoa. Lumia nauttii kiipeilypuun ylätasoilla nukkumisesta sekä ikkunalla kyttäilystä ja voisi tykätä myös kissatarhasta.

Lumialle maistuu hyvin märkäruuat, kun tarjolla on suosikkimakuja. Kuivaruokaa syö vähemmän, mutta herkut uppoavat. Lumia käy hienosti hiekkalaatikolla ja peittelee väliin hyvinkin voimallisesti hiekka pöllyten. Hiekkalaatikko kannattaa siis olla katollinen tai korkealaitainen. Kynsien leikkuu ei ole mieluisinta puuhaa, kun otetaan syliin ja pidetään kiinni. Tämä vaatii harjoittelua ja kärsivällisyyttä. Kuljetuskoppaan laitto onnistuu hyvin.  

Vieraisiin ihmisiin suhtautuu melko rohkeasti, mutta valikoiden päättää, ketkä kaikki vieraat saavat silittää. Lumia ei piittaa toisista kissoista vaan haluaa täyden huomion itselleen. Kuurouden takia ei sovellu lapsiperheeseen, koska säikkyy äkkinäisiä liikkeitä. Muuten kuurous ei Lumian arkea haittaa, kun häntä osaa lähestyä rauhassa. Lumian pitää antaa nähdä lähestyvä ihminen ja haistaa kättä, ettei tarvitse säikähtää silittämistä. Lumia on juuri ollut senioritarkastuksessa, jossa tutkittiin myös veriarvot. Uudessa kodissa on tärkeää jatkaa veriarvojen kontrollikäyntejä, sillä Lumialla on epäily munuaisten vajaatoiminnasta. Tällä hetkellä Lumialla ei ole kuitenkaan tarvetta lääkitykselle, mutta tilannetta on hyvä seurata. Lumia toivoo tasaisen rauhallista kotia, jossa ei tarvitse olla pitkiä aikoja yksin ja saisi olla ainoana kultapoikana.

 

Lumia luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja leikattuna
sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.