Miukumauku

27.6.2023

 

Miukumauku on saanut kodin!

Miukumauku on 2-vuotias siro narttukissa ja pienestä koostaan huolimatta on aina huomion keskipisteenä. Tilaisuuden tullessa hakeutuu syliin tai kainaloon rapsutettavaksi. Kuten nimestä saattaa arvata, Miukumauku muistuttaa sievällä maukumisella, kun on aamupalan aika tai kun haluaa makoilla sohvalla ihmisen kainalossa.

 

Miukumauku on luonteeltaan rauhallinen, kiltti ja sosiaalinen. Hän ei ole jännittänyt vieraita ihmisiä vaan tulee saman tien esittelemään itsensä kehräämällä ja kerjäämällä rapsutuksia. Miukumauku on asunut sijaiskodissa kahden keskikokoisen koiran kanssa, ja ovat tulleet hyvin toimeen. Varsinkin öisin on mukava hakeutua toisen koiran viereen nukkumaan. Vaikka Miukumauku on myös innokas sohvaperuna, tarvii hän paljon virikkeitä pitkin päivää. Hän voisi tykätä pihalla käpsyttelystä valjaissa tai ulkotarhasta. Kokkaaminen on myös yksi Miukumaukun lempparijutuista, jossa hän tykkää seurailla ruuanlaittoa. Miukumauku onkin niin utelias, että ei osaa varoa kuumia pintoja vaan vaatii hieman vahtimista.

 

Miukumauku viihtyisi kodissa, jossa saisi paljon hellyyttä ja huomiota. Tulee muiden eläimien kanssa toimeen, mutta varmasti nauttisi myös ainoana päällikkönä olemisesta. Kynsien leikkaus on sujunut hyvin ja säännöllinen harjaus on auttanut karvanlähdössä. Eriliaset märkäruuat ja raksut ovat maistuneet hyvin. Vessassa käy aina siististi laatikolla.

 

Miukumauku luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja
leikattuna sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.