Risto

16.10.2023

 

Risto on saanut oman kodin!

Tässä on omaa kotiaan etsivä komistus noin 3-vuotias Risto Reipas.

Tällä kertaa ei tarvinnut kauan miettiä sopivaa kutsumanimeä pojalle. Risto on todella reipas, mutta uskomattoman rauhallinen kaveri. Kun Risto pääsi sijaiskotiin, hän oli heti kuin kotonaan. Hän tutustui rennosti paikkoihin ja asettui sitten tyytyväisenä sohvalle. Risto sopeutuukin helposti erilaisiin tilanteisiin.

Sijaiskodissa Risto on kohdannut leikki-ikäisiä ja kouluikäisiä lapsia, jotka ovat olleet Ristosta mielenkiintoisia. Risto antaa mielellään lasten silittää ja nukkuu heidän vieressään. Risto olisi siis oikein mainio kissa lapsiperheeseen. Kovista äkillisistä äänistä hän ei pidä, mutta kukapa niistä pitäisi. 

Iltaisin Risto rakastaa makoilla sohvalla rapsutettavana. Siinä hän tuijottaa pää ihmisen jalkaa vasten ja katselee lumoutuneena silmiin. Risto rakastaa huomiota ja silityksiä niin paljon, että välillä kuola valuu suusta. Leluista etenkin pallot ovat Riston mieleen. Ruoka maistuu Ristolle hyvin. Hän on täysin sisäsiisti. 

Risto viihtyy myös mainiosti itsekseen. Sijaiskodissa Risto on paljon nukkunut omissa oloissaan. Joskun Risto on käynyt nukkumassa myös vieressä, mutta palannut kuitenkin takaisin sohvalle. Risto on päässyt myös viikonloppureissulle mökille, ja sinnekin hän kotiutui välittömästi. Risto kaipaa kotia, jossa saa paljon huomiota ja rakkautta. Vastavuoroisesti Risto antaa myös niitä takaisin. 

Aina kuitenkin ihanimmallakin kissalla on oltava jokin huono puoli. Risto on nimittäin todettu FIV-positiiviseksi. Sairaudesta huolimatta Riston yleiskunto on hyvä eikä mitään oireita sairaudesta ole ilmennyt. Yhdessä eläinlääkärin kanssa olemme todenneet, että Riston sairaus ei ole merkittävästi edennyt, joten hän ansaitsee nauttia onnellisen rakastetun kissan elämästä. Sairauden takia Risto luovutetaan talon ainoaksi kissaksi. Koirista ei ole kokemusta.

FIV on kissan immuunikadon aiheuttama virus, joka on verrattavissa ihmisen HIV-virukseen. Virusta kantava kissa voi elää hyvin onnellisen ja pitkänkin elämän. FIV on kissan oma virus eikä tartu ihmisiin tai muihin eläimiin. Riston tartunta on varmistettu pikatestillä ja tarkemmalla PCR-menetelmällä. 

Voit lukea sairaudesta tarkemmin esimerkiksi eläinlääkäri Johanna Lankisen blogitekstistä tästä.

Jos haluat antaa Ristolle mahdollisuuden, kysy ihmeessä meiltä tarkemmin tilanteesta.

 

Risto luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja
leikattuna sekä FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.