Sanni

3.10.2022

 

Sanni on lähtenyt omaan kotiin!

Tässä on pieni ja suloinen kissaneiti nimeltään Sanni. Sanni on löytökissa ja eläinlääkäri on arvioinut hänet noin 3-vuotiaaksi.

Neiti oli hyvin laiha ja pelokas saapuessaan sijaiskotiin. Pari päivää Sanni keräsi rohkeutta sängyn alla ennen kuin päätti lähteä tutkimaan uutta kotiaan. Viikkojen kuluessa Sannista on tullut pikkuhiljaa rohkeampi ja sosiaalisempi. Hän menee enää sängyn alle vain turvaan, esimerkiksi vieraiden tullessa kylään. Sanni on melko rauhallinen kissa. Välillä innostuu leikkimään leikkihiirillä, mutta makoilu sohvalla on etenkin hänen mieleen. Peilikuvastaan Sanni ei aluksi oikein välittänyt, mutta nykyään se ei liikaa enää häiritse. Peilikuvaansa Sanni nimittäin kävi välillä kuopimassa tassulla. Uusi koti olisi kuitenkin hyvä olla ilman maahan asti olevaa peiliä. 

Vaikea sanoa, tulisiko Sanni toimeen toisen kissan kanssa, koska hän on ollut sijaiskodissa ainoana kissana. Suosittelemme sen vuoksi Sannia ensisijaisesti ainoaksi eläimeksi. Sanni ei ole vielä kovin sylissä viihtyvä. Hänet voi ottaa syliin, mutta ei ainakaan vielä käy makuulle syliin.

Sijaiskodissa Sanni silti viihtyy ihmisen lähellä sohvalla makoillen ja puskee ihmistä mielellään kasvoihin. Sanni seuraa ihmisiä ympäri asuntoa ja juttelee naukumalla käheästi. Varsinkin ruuanlaittoa seuraa keittiön lattialta tarkasti. Sanni arastelee ihan pieniä lapsia, mutta kouluikäisiä lapsia Sanni ei ole pelännyt. Sijaiskodissa ei asu lapsia, mutta vieraita on välillä käynyt kissaa katsomassa. Äkilliset äänet ja liikkeet voivat pelästyttää Sannin. 

Sanni on täysin sisäsiisti. Hän oli sijaiskotiin saapuessaan hyvin nälkiintynyt ja ruoka maistui. Nykyään on sitten aika nirso. Sannilla on kokeilussa hypoallergeeninen ruokavalio, koska on raapinut kutinan takia kaulalle muutaman haavan. 

Sanni on nyt valmis löytämään uuden rauhallisen oman kodin, jossa on sopivasti aktiviteetteja. Tervetuloa tutustumaan Sanniin, jos kaipaat arkeen kivaa kissaneitiä seuraksi. 

 

Sanni luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja
leikattuna sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.