Sinttis ja Leevi

16.7.2022

Sinttis ja Leevi ovat lähteneet yhteiseen kotiin!

 

Tämä komea parivaljakko Sinttis ja Leevi etsivät yhteistä kotia. Pojista Sinttis on 15 kk ikäinen nuorukainen ja Leevi hieman nuorempi 13 kk ikäinen kloppi. Molemmat ovat upeita pitkäkarvaisia ruskeatiikerisiä komistuksia. He ovat aivan eri puolilta Etelä-Pohjanmaata, mutta silti melkein kuin identtiset!

 

Sinttis

Sinttis syntyi sijaiskodissa viime vuoden maaliskuussa, eikä hänen elämän alkutaival ole ollut kaikista helpoin. Sinttis, nimensä mukaisesti syntyi pikkusinttinä painaen vain 72 grammaa. Ensimmäisinä päivinä paino lähti laskuun ja vaati ruokkimista maidonvastikkeella tunnin välein. Kun Sinttis sai painon nousuun, hän kehittyi sisaruksiin verraten viiveellä. Nyt hän on ihan kunnon kissa, ehkä hieman kömpelö, mutta luonteeltaan erittäin sosiaalinen ja aikamoinen vintiö. Sinttiksen lempilelu on keppi, jolla vaatii sijaiskotia leikittämään itseään päivittäin. Aamuisin herätyskellon soidessa Sinttis kömpii kainaloon köllöttämään ja kehräämään. Sijaiskodin aamutoimiin osallistuu läsnäolollaan makoillen lavuaarissa ja leikkisästi antaen vesihanalle köniin. Sinttis on melkeinpä aina siellä, missä sijaiskodin väki, ellei ole Leevin kanssa touhuamassa.

Sinttis on tottunut sijaiskodissa ulkoilemaan ulkotarhassa, johon on päivisin vapaa pääsy saunan ikkunasta. Sinttis on myös tottunut olemaan pihalla valjaissa. Siellä nauttii auringosta ja ottaa juoksuspurtteja ötököiden perässä. Sinttis osaa olla kynsiä leikatessa, vaikka ei siitä erityisesti nautikaan. Sinttis elehtii pääasiassa nyökkäillen, kurnahdellen ja kehräten. Sinttiksellä on valikoiva kuulo, eikä aina noudata sijaiskodin ohjeita pysyä poissa keittiön tasoilta ja ruokapöydältä. Aina kun silmä välttää, Sinttis tietää tilaisuuden koittaneen ja hänet saattaa löytää keittiön avohyllyltä nokosilta. Tyhmyyksiä Sinttis ei ole kuitenkaan sijaiskodissa tehnyt. Sinttis syö viljatonta kuiva- ja märkäruokaa, joka on ehdoton viljasta aiheutuvien vatsavaivojen vuoksi.

Sinttiksellä on selkärangassa yksi ylimääräinen nikama, jonka vuoksi uuden kodin täytyy olla valmis kuvauttamaan Sinttiksen selkä tarvittaessa oireiden ilmaantuessa. Tähän asti selkä on pysynyt oireettomana. Uudessa kodissa saisi myöskin olla tuntemusta kissalle tyypillisestä käyttäytymisestä ennestään, jotta mahdollinen selkäkipu havaitaan herkästi. 

 

Leevi

Leevi on muuttanut sijaiskotiin Sinttiksen ollessa noin 6 kk vanha. Leevin iästä ei ole varmuutta, mutta arviolta se on nyt reilun vuoden ikäinen. Sijaiskotiin saapuessa Leevi oli arka ja pelkäsi ihmisiä. Leevillä kesti kauan saada luottamus sijaiskodin ihmisiin, mutta päivä päivältä hänestä on tullut rohkeampi ja pelottomampi. Leevi nautiskelee rapsutuksista ja kehrää, kun annetaan huomiota. Sylissä Leevi ei viihdy kauaa, mutta sohvalle tulee viereen köllöttelemään ja yöllä viereen tai peiton alle nukkumaan. Kovat äänet, kuten imuri ja ovikello pelottavat Leeviä. Kun sijaiskotiin tulee vieraita, Leevi vetäytyy yleensä omiin oloihinsa. Leevi rakastaa ulkoilla kissatarhassa, jossa viettää useamman tunnin päivästä. Leevin lempileikki on painia Sinttiksen kanssa tai jahdata lelupalloja, joita ihmiset saavat hänelle heitellä.

Leevi on aina ollut hyvä syömään. Sijaiskodissa on syönyt viljatonta kuiva- ja märkäruokaa. Viimeaikoina Leevi on alkanut nirsoilla märkäruuan kanssa ja söisi mielellään vain kuivanapuja. Leevi tykkää harjauksesta, jota pitkä ja tuuhea turkki vaatiikin takkuuntumisen vuoksi. Myös Sinttiksen komeaa turkkia on harjattava. Kynsien leikkausta Leevi moittii, mutta siitäkin selvitään hyvin tassu kerrallaan. Leevi on tottunut sijaskodin omiin kissoihin, joita he Sinttiksen kanssa yhdessä yrittävät härnätä jahtaamalla ja houkutella leikkiin mukaan. Leevi viihtyy mielummin lattiatasossa kuin kiipeilypuun yläoksilla. Leevi teroittaa kynnet raapimapuuhun ja käy hiekkalaatikolla siististi, eikä vahinkoja ole pentuiän jälkeen sattunut.

Leevillä on yläpurenta, jonka vuoksi Leevin alakulmahampaita on lyhennetty eläinlääkärissä. Uudelle kodille tämä tarkoittaa sitä, että hampaita ja paikkojen pysymistä tulee seurata kotona ja kontrolloida vuosittain eläinlääkärissä röntgenkuvien kera. Ensimmäisen kontrollin ajankohta sijoittuu loppuvuoteen 2022.

 

 

Syksyllä -21 Leevi ja Sinttis sairastivat mykoplasman, joka hoidettiin tarkkojen ohjeiden mukaisesti antibiooteilla. Silloin kissat testattiin positiiviseksi myös herpesvirukselle. Tällä hetkellä pojat ovat kuitenkin terveitä. Sinttis ja Leevi sopivat vekkulin luonteensa takia mainiosti huumorintajuiseen kotiin. Lisäyksenä vielä sen verran, että Sinttis ja Leevi ei ole tottunut lapsiin eikä koiriin. Leevi pelkää ainakin kovaäänisiä lapsia, joten mieluusti ehkä lapsettomaan kotiin tai sellaiseen, jossa ei ole ihan pieniä lapsia.

 

Molemmat luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna,
rokotettuna ja leikattuna sekä Fiv/Felv-testattuna terveiksi.

 

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.

 
Sinttis ja Leevi
Sinttis
Leevi
Sinttis keppinsä kanssa
Leevi ja Sinttis
Sinttis
Leevi
Sinttis
Leevi
Sinttis ja Leevi
Leevi ja Sinttis