Osku

Oskun tarina 16.1.2009

Osku tuli meille sijoitukseen joulukuussa 2008. Ensimmäinen tapaaminen Oskun
kanssa oli mieleen painuva. Ilona toi Oskun meille ja autosta ulos tullessaan
Osku hyppäsi minua vasten ja isokokoisena koirana laittoi käpälät olkapäilleni.
Siinä vaiheessa ajattelin et "hups". Kuitenkin heti meillä "synkkasi" ja Osku
suhteutui ekaluokkalaiseen poikaammekin hyvin. Jukka otti Oskun lenkittämisen
omaksi hommakseen ja ensimmäiset lenkit meni hyppiessä ja talutushihnaa suussa
kantaen mutta pian Osku huomasi että on mukavampaa haistella kuin huolehtia
hihnastaan. Ja mikä oli hienoa niin Osku ei isokokoisena koirana vedä yhtään.
Eläinlääkärireissukin meni hyvin, Osku oli niin autossa kuin perilläkin kiltti
poika. Uutena vuotena otimme koirat ajoissa sisälle ja Jukka lähti käyttämään
Oskua yöllä yhden aikaan vielä pissalla niin joku kuitenkin vielä ampui
raketteja. Niistä Osku ei piitannut mutta poikapa oli tallin edessä peruuttanut
Jukan jalkoihin ja hyvin pienellä äänellä laittanut että vou vou vou....Ressukka
oli pelännyt isoa rusakkoa joka oli istunut tallin edessä....
Oskun alkuperä on hämärän peitossa mutta vaikuttaa siltä että sitä on
koulutettu. No, Oskun kuva tuli ssesyn sivuille ja ensimmäisen kerran kun niitä
katsoin niin tuli mielikuva että Osku lähtisi johonkin muualle ja jo siinä
vaiheessa iski ikävä. Tuli tunne että ei tämä ole oikein Oskua eikä meitä
kohtaan. Poika tuli katsomaan myös kuvaa ja kysyi että mitä tarkoittaa tuo
kotia vailla? Selitin että Oskulle etsitään uutta kotia johon Kalevi tuumasi
että "äiti, Oskuhan on jo kotona". Siinä se oli ääneen sanottuna, Osku on jo
kotona. Ilmoitin Millalle että haluamme pitää Oskun jos se on mahdollista ja
niin Osku jäi meille.
Meillä on myös ssesyn kautta tullut noin vuoden ikäinen Lenita-koira, hieman
arka mutta kiltti. Samoin Otto-poika-kissa jolle löytyi koti Muhokselta ja hän
lähtee sinne hiihtolmalla. Justiina-kissa on alle vuoden ikäinen joka penikoi
pian, myös yhdistyksen kautta meille sijoitettuna. Hyvää kevättä kaikille!

Eija, Jukka, Kalevi, Osku ja muut karvakuonot