Peppi

Peppi muutti Seinäjoelta Ouluun syyskuussa 2007. Alku oli hieman hankalaa kun neiti ei tiennyt olevansa koira joka tekee tarpeensa ulos eikä käy hiekkalaatikolla. :) Nykyään yhteiselo sujuu jo ongelmitta, pahimmasta paukkuarkuudestakin on päästy kun sai ulkona irti ollessa kuunnella ääniä.

Parasta Pepin mielestä taitaakin olla mökkireissut kun saa juosta koko ajan irti ulkona. Tosin asialla on varjopuolensa, ainakin Pepin mielestä, sisälle ei saa tulla nukkumaan vaikka kuinka päivällä väsyttäis.

Päivän kohokohta on ehdottomasti koirapuistossa käynti, Peppi tietää jo pari kilometriä ennen puistoa mihin ollaan menossa ja meno takapenkillä on sen mukanen, kiire olis kamala. :)

Nykyisessä kodissa Pepillä on kaverina kolme kissaa joita paimentaa. Varsinkin yhtä kissaa pitää vahtia ja paimentaa jatkuvasti. Kissoihin ja oikeastaan kaikkiin muihinkin eläimiin Peppi suhtautuu varsin innokkaasti, kaikki pitäis päästä haistelemaan ja leikkimään.

Peppi on kyllä painonsa arvoinen kultaa, mamman oma hauvavauva. Ja hemmoteltu prinsessa, anova katse isiin ja johan pääsi sänkyyn nukkumaan. :)

Terveisin,

Peppi, Sanna

ja

Mikko