Renttu

10.7 2016

Renttu "Repa" on 2-vuotias temperamenttinen, mutta lempeä äijä. Se on välillä jästipäinen, reipas, utelias ja rohkea koira.

Rotuina siitä löytyy norjanharmaatahirvikoiraa ja saksanpaimenkoiraa. Se näyttää silti ihan puhdasrotuiselta norjanharmaalta ja luonteensa puolesta on hyvin menevä ja kiinnostunut kaikesta liikkuvasta. Metsällä Renttua ei ole käytetty, se on ollut täysin kotikoirana. Rentulla on kuitenkin sen verran virtaa, että se tarvitsee reippaasti aktiviteetteja ja liikuntaa.

Se ottaa sisällä lunkisti ja omistaja saa aivastaa rauhassa, eikä koira ole heti tärisemässä, että onko sinulla kaikki hyvin. Renttu osoittaa kiitollisuuden ja kuuliaisuuden ihmiselle, joka sen kanssa toimii. Se tarvitsee kuitenkin rutiineja ja sääntöjä, että se voi hyvin ja tuntee olonsa turvalliseksi laumassaan.

Renttu rakastaa vettä, mutta ei mielellään ui. Autolla se matkustaa hyvin, eikä voi pahoin.

Rentulle sopisi parhaiten rauhallinen ympäristö maalta, jollaiseen se on tottunutkin. Se stressaantuu kovista äänistä ja kaikesta muusta sille vieraasta. Se tarvitsee aikaa, rajoja ja rakkautta, mutta se on kaikesta huolimatta mitä ihanin nuori koira. Renttu tulee toimeen hyvin kaikkien koirien kanssa.

Renttu on rokotettu, sirutettu ja madotettu.

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

TIEDUSTELUT/ Lotta 040-8325041