Majuri

27.6.2023

 

Majuri on saanut kodin!

Iso jytky vauva, jolla on usein kultakalan keskittymiskyky. Majuri on noin vuoden ikäinen, bull-tyyppinen 32 kg poika. Rodusta/roduista ei ole tarkemmin tietoa.

 

Majuri on hyvin valloittava pikkupoika. Siitä saa joku vielä elämänsä koiran. Poika oppii nopeasti ja haluaa puuhata yhdessä. Rauhoituttuaan ja kotiuduttuaan on aivan mahtava, kuunteleva, rauhallinen ja hellyydenkipeä mies.

 

Majurilla on selkeästi kaksi vaihdetta. Välillä innostutaan täysiä ja unohdetaan käytöstavat. Toisinaan taas rauhoitutaan, ollaan rauhassa ja nukutaan. Silloin saa ihminen vääntää vaikka solmuun, eikä mikään haittaa. Silloin kuunnellaan ja ollaan ihmisen kanssa rauhassa. Majuri rakastaa hellyyttä, läheisyyttä, huomiota ja haluaa tulla huomatuksi. Majuri pitää erityisesti pään rapsuttamisesta ja hivelystä. 

 

Majuri rakastaa leikkiä. Varsinkin vauhdikkaat leikit, esimerkiksi pallon noutaminen on parasta. Majurin kanssa on nyt harjoiteltu irti-käskyä, mutta sitä se ei vielä ole oikein tajunnut, sillä leikki olisi niin valtavan hauskaa. Lelun siltä saa kuitenkin pois ja leikkiminen onnistuu.  

 

Emme suosittele Majuria lapsiperheeseen. Se on iso voimakas koira ja ilman käytöstapoja voi hyppiä ihmisiä päin, koska innostuu niin kovin. Majurin suhtautumisesta muihin eläimiin ei ole varmuutta. Se on sijaiskodissa leikkinyt aidan läpi toisen koiran kanssa, mutta leikki näyttäisi aika rajulta. Majuria ei ole varmaan sosiaalistettu pentuna eikä se puhu oikein hyvin koiraa. Majuri vetää remmissä jonkin verran, mutta siinäkin on sijaiskodissa jo edistytty.

 

Majuri tarvitsee osaavan kodin. Sen peruskoulutus on vasta aloitettu. Se ei tiedä vielä kunnolla, mitä saa ja ei saa tehdä. Se ei myöskään tiedä, mitkä ovat ihmisen ja mitkä sen tavaroita. Majuri tuhoaa yksin jäädessään. Sijaiskodissa se on ollut ulkotarhassa yksin ollessaan. Uuden kodinkin täytyy huomioida tämä, ennen kuin Majuri oppii tavoille. Tämä olisi hyvä siis ratkaista esim. ulkotarhalla. 

 

Majurin kanssa on nyt opeteltu rauhoittumaan. On opeteltu, että esimerkiksi huomiota voi kerjätä rauhallisemminkin. Majuri oppii nopeasti ja onkin edistynyt aivan valtavasti sijaiskodissa ollessaan! Se on myöskin helposti motivoitavissa ja tästä syystä treenaaminen on mukavaa ja helppoa ja tuloksiakin näkyy nopeasti. 

 

Majuri luovutetaan eläinlääkärin tarkastamana, leikattuna, madotettuna, rokotettuna ja turvasirun kera.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen. 

 

TIEDUSTELUT / Tiina

 

tiinasokero@gmail.com

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) sähköpostilla. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan puhelimitse.