Nokinenä ja Yoda

Nokinenä haettiin Ssesy:ltä tammikuussa 2008, vaikka se oli leikattu kaljuksi päätä ja häntää lukuunottamatta, oli se rakkautta ensi silmäyksellä. Ensimmäisen viikon se lymyili milloin sängyn milloin sohvan alla, aina jonkun vähänkin isomman äänen kuullessaan. Pikkuhiljaa Nokinenä kuitenkin rohkaistui ja nykyään se onkin vallan mainio kisu, kehrää jatkuvalla syötöllä ja kaipaa rapsutuksia. Suuri osa Nokinenän päivästä kuluu lasitetulla parvekkeella, oman raapimispuun päällä lintuja ja oravia katsellen. Turkki on kasvanut pikkuhiljaa ja kisu onkin nykyään varsinainen karvapallo, ei meinaa samaksi kissaksi tunnistaakkaan.

Syyskuussa 2008 kaveriksi Nokinenälle haettiin Ssesy:ltä Yoda, pojat tulevat varsin hyvin juttuun ja pentu on saanut vipinää Nokinenänkin tassuihin. :)

Terveisin, Katja, Nokinenä ja Yoda