Missi

8.2.2024
päivitetty 19.3.2024

 

Missi on noin 12-vuotias kypsä ja kurvikas todellinen Nainen. Missillä on kaunis harmaatiikerin värinen turkki, joka on ihanan pehmeä silittää. Missi on tullut sijaiskotiin emäntänsä menehdyttyä. Emäntä toimi vuosia aktiivisesti meitä auttaen. Lupasimme emännälle huolehtia Missistä. Missi asustelee sijaiskodissa Lapualla ja on syntynyt Etelä-Pohjanmaalla.

 

Missi on todella ihmisrakas, ja viihtyykin paljon palvelijansa vieressä, vaikka suoranainen sylikissa ei olekaan. Jos sopiva köllöttelyhetki ilmenee, Missi käy useaan otteeseen päivän aikana tankkaamassa läheisyyttä makoilemalla rinnan päällä samalla leipoen ja kehräten tyytyväisenä. Päivisin Missi nukkuu saunassa, omassa pehmustetussa kolossaan, mutta yöt tämä neito vaatii saada nukkua ihmisen vieressä. Missi pitää kaikista ihmisistä. Hän tulee innoissaan katsomaan myös vieraita, josko heistä olisi rapsuttajiksi tai herkkujen tarjoajaksi. Missi tykkää kovasti harjaamisesta ja kaikenmoisesta seurustelusta. Muutenkin hänelle on helppo suorittaa hoitotoimenpiteitä. Missi myös menee koppaan ja matkustaa oikein mallikkaasti.

Iästä ja melko runsaasti ylipainosta huolimatta Missi on melko leikkisä leidi. Hän tykkää hyppiä temppuradalla tasolta toiselle ja painaa menemään tuhatta ja sataa omia menojaan. Välillä vauhtia saavat pallot ja kalalelu. Missi leikkii ja juoksentelee enimmäkseen itsekseen, eikä juurikaan innostu ihmisen leikittämisestä. Hänen touhujaan on kuitenkin hauska seurata. Hieman rauhallisemman hetken tultua Missi seuraa mielellään ikkunasta tai kissatarhasta takapihan tapahtumia. Ja jos ulkona ei ole riittävästi äksöniä, hän katselee televisiosta luonto-ohjelmia. Linnut on parasta viihdettä Missin mielestä.

Tältä leidiltä löytyy kurveja vaikka muille jakaa! Tulevan kodin onkin sitouduttava Missin elopainon pienennysprojektiin. Hän on kova tyttö kerjäämään ruokaa, vaikka kupissa olisi ruokaa tarjolla. Missi kun tietää, että namit maistuu paremmalle kuin tylsät laihdutussapuskat. Ruoan tai namien puutteen Missi ilmoittaa istumalla namilaatikon edessä tai roikkumalla vetimessä ja naukuu hyväskää. Missin vatsa on kuitenkin herkkä ja nirsouden takia vain muutamat ruoat maistuvat. Ruokaa olisi syytä tarjoilla pieninä annoksina usein päivän aikana, sillä Missi voi hotkiessaan liikaa ruokaa kerralla oksentaa herkästi. Missi syö etupäässä kuivaruokaa, mutta juo onneksi hyvin. Märkäruokaa saattaa mennä pieni määrä päivässä. Herkkujenkin suhteen Missi on erittäin tarkka. Suurin herkku on kuitenkin aina ollut jogurtti. Ylipainon ja terveyden vuoksi on kuitenkin tärkeää, että jogurtti on sokeritonta ja vähärasvaista.

Iän ja ylipainon tuomat terveysongelmat ovat harmiksi saavuttaneet Missin. Missillä on nivelrikko, jonka vuoksi hän tarvitsee kerran kuussa pistoksena annettavan Solensia-lääkkeen. Tällä nivelrikon tuomat kivut pysyvät poissa, ja lääkitseminen on helppoa, kun ei tarvitse joka päivä antaa suun kautta lääkettä. Missillä oli Ssesylle tullessa hieman kohonneet verensokeriarvot. Ne saatiin kuitenkin kuriin oikealla ruokavaliolla eikä Missi tarvitse niihin mitään lääkitystä. Missille suositellaan, kuten jokaiselle iäkkäälle kissalle, vähintään kerran vuodessa eläinlääkärin tarkistusta ja perusverikokeita, jotta terveyttä voidaan hoitaa ennakoivasti. Laadukas ja oikea määrä ruokaa ovat siis Missille tärkeitä ylipainon, mutta myös muun terveyden vuoksi.

Ensimmäisessä sijaiskodissa Missillä oli pissavaivaa, joka ilmeni ajoittain sohvalle ja sänkyyn pissimisenä. Pissatulehdus Missiltä on hoidettu, joten pissaamisen on ajateltu olevan idiopaattista kystiittiä. Aluksi Missi oli ainoana kissana sijaiskodissa, mutta hänet kokeiltiin siirtää toiseen sijaiskotiin, jossa on kissakaveri. Pissavaivaa hoidetaan myös erikoisraksuilla, jotka helpottavat idiopaattisen kystiitin oireita. Tällä hetkellä pissavaivat ovat pysyneet poissa!

Tulevan kotinsa Missi toivoisi olevan rauhallinen aikuisten koti, jossa ei olisi pieniä lapsia. Missi on sijaiskodissa ollut ainoana kissana ja kissakaverin kanssa. Missi arvostaa kuitenkin eniten kotia, jossa saa olla ainoana kissana. Koiristakaan Missi ei pidä. Kaikista vaivoistaan huolimatta Missi on ansainnut lokoisat viimeiset vuodet. Missistä saa aivan varmasti ihanan ja rakastettavan seuraleidin.

 

Missi luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja leikattuna sekä
FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.

 

Ssesyn Y-tunnus 3024987-8