Nelli

10.11.2014

Nelli on 1,5 vuotias australiankelpie-saksanpaimenkoira-rottweiler narttu. Nelli on erittäin lapsiystävällinen, kiltti, hellyydenkipeä ja energinen neiti. Aina tilaisuuden tullen Nellin löytää sylistä, vaikkakin kokoa neidillä on 25kg. Nelli on viettänyt elämänsä lapsiperheessä. Nelli on tottunut toisiin koiriin ja kissoihin. Sisäsiisteys on hallussa. Energiaa on todella paljon, eli Nellin oman kodin pitäisi olla aktiivinen, vähintään tunti reipasta lenkkeilyä päivässä pitää ehdottomasti olla aikaa antaa. Nellistä saa mitä parhaimman lenkkikaverin juoksulenkeille. Juokseminen on Nellin mielestä aivan ihanaa. Agilityyn Nelli olisi varmasti loistava, mutta se vaatii ennen sen harrastuksen aloittamista peruskouluttamista, että neidin vauhti pysyy hallinnassa.

 

Nelli on melko kova luonteeltaan, mutta kuitenkin melkoinen ”nössö”, jos kissa makaa hänen petissään, saa kissa jäädä sinne ja Nelli nukkuu lattialla.. Nelli ei ole hajottanut eikä järsinyt mitään ei-sallittua sijaiskodissa ollessaan. Yksinolo sujunut hyvin, huomioon ottaen, että Nellillä on ollut toinen koira kaverina. Ulkotarhassakin Nelli viihtyy, mutta melko ohuen karvan ja hellyydenkipeyden takia ei Nelliä luovuteta ulkokoiraksi.

Nelli on rokotettu ja madotettu.