Malla

17.1.2026

Malla on noin 5-vuotias kilpparityttö. Malla tuli syksyllä sijaiskotiin Lapualle neljän kaksiviikkoisen pentunsa kanssa kissapopulaatiosta. Mallan pennut ovat jo muuttaneet omiin koteihin ja nyt myös Malla etsii omaa loppuelämän kotia, jossa olisi kissakaveri tai useampi.

Mallaa jännitti alussa uudet asiat, mutta hän hoiti pentunsa hienosti. Samalla hän tottui vähitellen myös uuteen ympäristöön ja pian Mallaa sai jo vähän silitellä, erityisesti jos oli ruokaa tarjolla. Malla on jatkanut reipastumista edelleen, eikä tuttua ihmistä tarvitse enää väistää. Lähestyvä käsi ei ole enää uhka, vaan mahdollisuus saada rapsutuksia. Malla saa silitellä ja rapsutella, voi alkaa kehräämäänkin. Mahaan koskeminen ei ole Mallan mieleen, siihen tarvitsee vielä totuttelua.

Vieraat ihmiset vähän pelottavat Mallaa. Eli uudessa kodissa pitää tämä huomioida ja antaa Mallalle aikaa tottua uuteen paikkaan ja uusiin ihmisiin. Malla ei lähde heti vieraita ihmisiä pakoon, vaan voi seurata tilannetta turvallisen välimatkan päästä ja siirtyä sivummalle, jos joku tulee liian lähelle.

Sijaiskodissa on kolme omaa aikuista kissaa. Kun Malla ensimmäisen kerran pääsi samaan tilaan sijaiskodin kissojen kanssa, kiersi hän ensimmäisenä tervehtimässä kaikki kissat. Mallan oli pakko päästä nenätysten jokaisen kanssa, vaikka yhden kohdalla se tarkoitti ryömimistä puoliksi sohvan alle. Malla on aikaisemminkin elänyt muiden kissojen kanssa, joten uudessa kodissa voisi olla Mallalle kissakaveri tai useampi näyttämässä miten uudessa kodissa eletään. Sijaiskodin kissoille uusi aikuinen kissa oli alussa hieman jännittävää, mutta Malla osaa hienosti jättää rauhaan kissan, joka ei halua, että sitä lähestytään. 

Mallalta on poistettu katkenneita hampaita, mutta se ei syömistä haittaa. Mallalla on hyvä ruokahalu ja ruuan odottaminen saa Mallan kehräämään ja puskemaan innoissaan muita kissoja ja ihmisiä. Malla syö pääasiassa viljatonta märkäruokaa, ei ole märkäruuan suhteen nirso. Erityistä herkkua Mallalle on raakalihapullat. Kuivaruokaa on syönyt melko vähän, lähinnä täydennyksenä muun ruuan lisäksi. Mallalla ei ole jatkuvasti ruokaa tarjolla, ties kuinka isoksi kasvaisi jatkuvalla ruokinnalla ja nykyisellä ruokahalulla, Malla kun on kooltaan hieman sijaiskodin kissoja isompi. 

Malla käyttää vessaa hienosti. Mallan lempileluja ovat pallot, hiiret ja muut lelut, joilla voi leikkiä itsekseen tai joita ihminen voi hänelle heittää. Ikkunasta on välillä mukava katsella ulos. Uudessa kodissa Mallasta voi ajan kanssa paljastua vielä monia uusia piirteitä. Olisiko sinulla tarjota Mallalle tämä uusi koti?

Malla on monesti madotettu, leikattu, rokotettu, sirutettu ja FiV/FelV-testattu negatiiviseksi.

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.

 

Ssesyn Y-tunnus 3024987-8