Eros ja Hera

4.11.2019

Tässä esittäytyy toukokuussa 2019 syntyneet sisarukset. Ruokavalio on molemmilla viljaton.

 

EROS
Eros on rohkea ja ihmisrakas kollipentu. Tämä poika oli ensimmäisenä tutustumassa uusiin paikkoihin kun pienet sähikäiset saapuivat sijaiskotiin. Huomionkipeä poika vaatii rakkautta ja silityksiä monta kertaa päivässä ja nukkuu kainalossa minä aikana tahansa.


Leikkisä Eros rakastaa ruokaa, herkkuja ja onkin ensimmäisenä kerjuulla kun ruokakupit kilajavat. Aikuisena onkin ehkä hyvä seurata, ettei Eros pääse ylipainon puolelle, sillä ainakin nykyään kaikki ruoka maistuu, raakaruoasta lähtien.


Lempilelu on ehdottomasti laserosoitin, jonka mukana jaksetaan juosta pitkään. Leluiksi käy myös oikeastaan ihan mikä tahansa, mitä pystyy vähän tassuilla tönimään. Piilota pöydiltä siis kaikki irtotavara, jos et ole valmis etsimään sitä lempikynääsi koko asunnon mitalta. Eros tykkää myös seurata naapuruston elämää ikkunoista, ja osaa kyllä vaatia lempistalkkauspaikkansa kaihtimia auki, jos joku on ne erehtynyt sulkemaan.


Jos harkitset useampaa kissaa, Eroksesta ja Herasta saat ikuiset ystävät mukaasi.

 


HERA

Tämä pöllösilmä on herkkä ja hurmaava tyttöpentu. Piiloutuu varmasti pisimpään uudessa kodissa. Tottuessaan tästä rakkauspakkauksesta saa ihanan sylikissan, joka osaa vaatia huomiota ja rakkautta. Juoksee ensimmäisenä sohvalle istuvan viereen tai sänkyyn menevän kainaloon, vessaan mukaan, parvekkeelle mukaan, keittiöön mukaan, kaikkialle mukaan.


Kaikkiruokainen Hera osaa kyllä käytöstavat, mutta välillä täytyy hieman kokeilla, josko sinne tiskipöydälle saisi tänään mennä. Tottelee kyllä nätisti kun kieltää. Laatikkotouhut Hera taitaa, iän myötä onnistuu hommat myös sinne likaiseenkin laatikkoon.


Leikkisä Hera rakastaa kaikenlaista leikitystä, lelulla millä tahansa. Lasenosoitin on ehdottomasti ykkönen, mutta kaikki liikkuva kelpaa myöskin hänelle leluksi. Ikkunapaikka naapuritiirailua varten täytyy myös löytyä.


Rakkautta kaipaava Hera hakee huomiota niin ihmisiltä, kuin kissoiltakin. Tämän vuoksi Heraa ei mielellään anneta ainoaksi kissaksi. Jos harkitset useamman kissan ottamista, Hera rakastaa veljeään ja heistä saa ikuiset ystävät.

 

Eros ja Hera on leikattu, madotettu, rokotettu ja sirutettu.

Tutustuthan luovutusehtoihimme

TIEDUSTELUT/ EIJA

040 747 1278

Eros
Eros
Eros
Hera
Hera
Hera