Nisse ja Sylvia

26.2.2024

 

Nisse ja Sylvia ovat lähteneet yhteiseen kotiin!

Oletko etsimässä kesyjä ja rohkeita luovutusikäisiä pentuja? Kodinetsinnän aloittaa nyt yhteistä kotia etsivät Ssesyn ”joulupennut” Nisse ja Sylvia. Nisse ja Sylvia asuvat sijaiskodissa Seinäjoella ja ovat syntyjään Etelä-Pohjanmaalta. 

 

Sisarukset Nisse ja Sylvia tulivat yhdistykselle juuri joulun alla flunssaisina noin neliviikkoisina orpopentuina. Lääkityksen, hoidon ja hyvän ruuan avulla heistä on kasvanut rohkeita, reippaita, touhukkaita ja ihmisläheisiä pentuja. He tulivat juuri nyt luovutusikään (14 vk). Flunssan ja silmätulehduksen aiheuttajiksi heillä todettiin sekä herpes että klamydia. Nämä molemmat aiheuttavat kissoille erilaisia silmä- ja flunssaoireita. Klamydia on nyt hoidettu pois pitkällä antibioottikuurilla ja he ovat nyt oireettomia. Hoidosta huolimatta uusimpien tutkimusten mukaan he saattavat vielä tartuttaa klamydiaa eteenpäin jopa puolen vuoden ajan. Siksi he etsivät yhdessä kotia, jossa ei ole muita kissoja.

Nisse ja Sylvia ovat orpoja, mutta sijaiskodissa heitä on kouluttanut kissatavoille sijaiskodin omat aikuiset kissat. Nisse ja Sylvia ovat hyvin energisiä ja touhukkaita pentuja, viihtyvät hyvin toistensa seurassa ja ovat tasaveroisia leikkikavereita, vaikkakin Nisse on Sylviaa kookkaampi. Molemmat ovat hyvin ihmisläheisiä, tykkäävät olla sylissä ja ovat helposti hoidettavia ja käsiteltäviä. Kehräysmoottorit ovat molemmilla viritetty hyvin, tehokas moottori lähtee helposti käyntiin ihmisen kosketuksesta. Molemmat syövät monipuolisesti erilaisia viljattomia ruokia. Myös raakaruokaa on maisteltu ja se maistuu hyvin. Hiekkalaatikkoa käytetään moitteettomasti.

 

Nisse

Nisse on komea valkopunainen kollipoika. Nisse tykkää juoksu- ja painileikeistä yhdessä siskonsa Sylvian kanssa. Rapisevat foliopallot saavat myös kyytiä. Nisse on uteliaana mukana kodin touhuissa ja tykkää tulla ihmisen silitettäväksi ja sylitettäväksi. Varsinkin päikkäreille on kiva tulla ihmisen syliin tai sitten käpertyä siskonsa kylkeen. Nisse on tyypillinen kollipoika varustettuna hyvällä itsetunnolla. Itsesuojeluvaistoa ei hirveästi ole, kun hän tohtii haastaa myös sijaiskodin aikuisia kollikissoja. Muutaman kerran hän on joutunut ”kissakouluun” koulutettavaksi siitä, onko soveliasta leikkiä aikuisen kissan hännällä.

 

Sylvia

Sylvia on väritykseltään valkoinen, jossa on vain muutamia musta-ruskearaitaisia alueita. Sylvia on veljeään pienikokoisempi kiltti tyttönen. Sen minkä hän koossa veljelleen häviää, se korvataan nopeudella ja sinnikkyydellä. Yhteiset juoksu- ja painileikit ovat hänenkin mieleensä, samoin tykkää leikkiä palloilla. Sylvia tulee myös mielellään ihmisen syliin nukkumaan ja siliteltäväksi. Sylvia suhtautuu uusiin tilanteisiin vähän varovaisemmin kuin Nisse.

 

Sylvia ja Nisse soveltuvat monenlaiseen kotiin. Toivottavaa on, että kodista löytyy juoksu- ja kiipeilytilaa sekä ihmisiä, joilta saa hellyyttä ja huomiota.

 

Nisse ja Sylvia luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja leikattuna sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.

 

Ssesyn Y-tunnus 3024987-8

Nisse
Sylvia