Mese

18.10.2022

 

Mese on saanut yhteisen kodin Pulmun kanssa!

Hei! Täältäpä pyyhältää esittelemään itsensä noin 4,5 kk ikäinen kollipoika Mese. Mese on varustettu oranssiraidoin, valkoisin jaloin ja mahoin sekä kauniilla rusehtavilla silmillä. Tällä pojalla riittää virtaa ja energiaa!

Mese loukutettiin maatalon pihapiiristä yhdessä monen muun kissan kanssa. Mese oli nälkiintynyt ja täynnä erilaisia loisia, kunnes pääsi sijaiskotiin hoidettavaksi. Aluksi ihmiset olivat kamalan pelottavia ja kohtaaminen jännitti, mutta utelias luonne tuli pian esiin ja Mese olikin alusta asti helppo käsitellä. Madotukset ja silmien puhdistukset onnistuivat kevyellä pyristelyllä. Ikinä ei ole poju purrut tai raapinut tahallaan.  

Hän on todella utelias ja seurallinen. Missä sinä olet, siellä on myös Mese. Hän on nykyään kovin kiinnostunut myös vieraita kohtaan ja alkujännityksen jälkeen onkin pian nuuskimassa vierasta ja pyytämässä silityksiä. Tämä poju viihtyy sylissä, kun vain leikiltään malttaa pysähtyä. Mese tulee hyvin toimeen sijaiskodin oman aikuisen kollin kanssa, vaikka tämä kolli ei aina jaksaisikaan nuoren pojan kanssa leikkiä. Sijaiskotiin tuli samaan aikaan vähän nuorempi naaraspentu ja hänen kanssaan Mese tahtoo painia turhankin rajusti ajoittain.

Mese kaipaisi siis energistä kotia, jossa olisi ehkä jopa useampikin painikaveri.  Välillä Mese innostuu metsästämään sormia ja joitain naarmuja on siinä leikkiessä tullut. Mese on alusta asti pitänyt ulos katselusta ja on yrittänytkin livahtaa ulos. Mese toivookin omaan kotiin ulkoilutarhaa tai muuta turvallista ulkoilutilaa, missä poju pääsisi tutkimaan maailman menoja. Mese voisi innostua myös valjasulkoilusta. Lapsista ei ole kokemusta, mutta reipas poju voisi pärjätä isompien lasten kanssa. Kaikki ruoka on Meselle maistunut ja hiekkalaatikolle on osuttu parin ensimmäisen hutin jälkeen joka kerta.

 

Mese luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja
leikattuna sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.

 
Mese "siskonsa" Monnin kanssa