Rio

6.12.2020

RIO

 

Rio on noin 3-4v mustavalkoinen, keskikokoinen, lyhytkarvainen komea leikattu kolli. Rio on alkuun arka, mutta rauhallisella jutustelulla ja käytöksellä saa tämän hellyydenkipeän herran lämpenemään. Sijaiskotiin kotiutumisessa meni pari viikkoa, jonka jälkeen Rio on arastellut ainoastaan vieraita.  

Sijaiskodissa Riosta kuoriutui nopeasti syliä ja rapsutuksia kaipaava herra. Rio on hakenut tukea ja esimerkkiä sijaiskodin omasta kissasta. Rio sopeutui nopeasti toisen kollin seuraan ja välillä on kiva vetää rallia pitkin asuntoa ja painia, joskus on vähän kränääkin, mutta herrasmiehet selvittävät välinsä kunniakkaasti. Rio ei erityisemmin innostu kovin heiluteltavista leluista, päinvastoin nämä saavat herran monesti sujahtamaan sängyn alle tarkkailemaan tilannetta. Kiinnostusta kuitenkin on, tarkasti seurataan tilannetta kun kaveri näillä leikkii. Kilisevät pallot ovat Rion mieleen samoin rapisevat hiiret.

Rio on tarpeensa hienosti tehnyt laatikkoon. Hiekkana on käynyt niin tavallinen paakkuuntuva hiekka kuin puupelletitkin. Kaikki ruoka mitä Riolle on tarjottu on kyllä kadonnutkin, tämä herra ei nirsoile. Rio on saanut ulkoilla verkotetulla parvekkeella ja siellä onkin mukava seurailla maailman menoa, ikkunallekin kannattaa varata Riolle tarkkailupaikka.

Riolle toivotaan kotia jossa olisi lempeä ja kiltti kissakaveri josta voi hakea tukea ja turvaa tarvittaessa. Oikeissa olosuhteissa Rio voisi viihtyä ainoanakin kissana. Tämä herra saattaa vaatia enemmän aikaa vauhdikkaassa kodissa, mutta uskon että kun tämä herra avaa sydämensä siitä saa mitä valloittavimman ja rakastettavimman kissakaverin. 

Rio luovutetaan leikattuna, sirutettuna, madotettuna ja rokotettuna.

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen

TIEDUSTELUT/ JUTTA

045 330 2153

jutta.nyman@ssesy.fi