Ruuti

22.3.2024

 

Ruuti on saanut oman kodin!

Ruuti on 5-vuotias komea, musta, puolipitkäkarvainen kollipoika. Ruuti on tullut yhdistykselle kodinvaihtajana perheessä ilmenneen allergian vuoksi. Ruuti toivoo itselleen kotia, jossa saisi runsaasti huomiota ja olisi ehkä leikkisä kissakaveri. Hän asuu sijaiskodissa Seinäjoella ja on syntynyt Suomessa. 

 

Ruuti on elänyt elämänsä ensimmäiset kuukaudet maaseudulla pihalla, mutta viettänyt jo pitkään elämäänsä sisäkissana. Ruuti sopeutuu hyvin uusiin ihmisiin ja kohtaa vieraatkin reippaasti. Hän tykkää saada rapsutuksia ja välillä olla ajoittain sylissä. Perusluonteeltaan Ruuti on rauhallinen ja välillä laiskanpuoleinenkin, mutta kuitenkin hänelläkin on tarve purkaa energiaa. Sitä Ruuti purkaa laservalon perässä juoksemalla yrittäen saada täysin riemuin valoa kiinni. Kissan onkilelut ovat myös Ruutin suosiossa. Lintujen bongaus ikkunasta on mielekästä puuhaa. Ruuti saattaa saada yöllä juoksukohtauksia tai leikkiä äänekkäästi, vaikka muuten on melko hiljainen kissa.

Ruuti on elänyt ainoana kissana, mutta ehkä toisen kissan seura voisi olla Ruutille hyväksi, nimenomaan energian purkuun. Hän on tullut koirien ja lasten kanssa hyvin juttuun. Toki on harvoin ollut niiden kanssa tekemisissä. Ruuti ei kuitenkaan sovi kovin pienten lasten perheeseen, sillä Ruuti saattaa saada melko nopeasti ns. hellyysaggressiokohtauksen, jolloin saattaa puraista innostuessaan.

Ruuti on syönyt pääasiassa kuivaruokaa. Märkäruuan suhteen saattaa olla valikoiva. Ruuti on sisäsiisti. Huonekasvit Ruutia kiinnostavat, joten olisi parempi, ettei taloudessa niitä olisi kovin montaa. Tavarat saattavat joskus tippua pöydältä, ellei ihmisen huomiota muuten saa. Matkustamisesta Ruuti ei pidä vaan mouruaa kopassa.

 

Ruuti luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja
leikattuna sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.

 

Ssesyn Y-tunnus 3024987-8