Silvia

10.2.2024

 

Silvia on saanut yhteisen kodin Menninkäisen kanssa!

Suloinen Silvia etsii omaa kotia. Silvia on noin 1,5-vuotias pitkäkarvainen tyttökissa. Väritykseltään Silvia on kaunis kilpikonnavalkoinen. Hän asustelee sijaiskodissa Kuortaneella ja on syntynyt Etelä-Pohjanmaalla.

 

Nuoresta iästäni huolimatta olen jo ehtinyt hankkia jälkikasvua. Poikani ja sulhoni Paavo etsivät myös omia kotejaan. Ssesyn sivuilta löydät heidät katsomalla komeimpien poikien esittelyt, eli Pentin ja Simon sekä Fantan ja Pätkiksen. Kun nyt olen viimein päässyt omaan rauhaan kasvattamaltani isolta äijälaumalta, olen oppinut nauttimaan rauhallisemmasta ja vähemmän stressaavasta elämästä. 

Olenkin seesteinen tytöntylleröinen. Katselen korkealta kiipeilypuusta, kun Paavo menee välillä niin, etten mukana pysy. En halua osallistua noin raisuihin leikkeihin. Mielelläni leikin itsekseni pallolla, joka on mielileluni. Leikin niin hiljaa ja rauhallisesti, että sijaiskodin ihminen tarkistaa välillä, mitä ihmettä oikein puuhailen. Toki juoksen pallon perässä, mutta en ole mikään vauhtihirmu. Muistakin leluista pidän. Leikkihiiri saa joskus kyytiä, kun pidän sitä tassujen otteessa ja potkin samalla. Sijaiskodin ihminen sanoo, että senkin teen niin hiljaa. Tykkään myös seurailla ikkunasta lintujen touhuja. 

Todella harvoin sanon mitään. Käyn vähän kiehnäämässä, että saisin hellyyttä ja ruokaa. Vaikka olen hieman ujo tyttö, pidän kuitenkin ihmisistä kovasti. Kun olen tutustunut ihmiseen, on ihanaa tulla ihmisen vatsan tai rinnan päälle makaamaan ja kehrätä hiljaa tyytyväisenä. Pidän kovasti silityksistä, mutta toivon, että aloitat aluksi varovaisesti. Annan rakkautta sinulle takaisin.

En pelkää kovaa ääntä enkä imuria, vaikka olenkin tälläinen pikkutyttö. Kyllä minäkin rohkea osaan olla, kunhan olemme tutustuneet! Harjaus on hieman ärsyttävää, mutta kai se on pakollista pitkän ja helposti takkuuntuvan turkkini vuoksi. Olen melko kaikkiruokainen. Syön märkäruokaa ja raksuja, molemmat maistuu. Syön aika vähän kerralla, pitäähän tytön linjoista huolehtia. Hiekkalaatikolla käyn myös siististi. 

Haluaisin sellaisen kodin, jossa olisi kiva, kiltti kissakaveri, joka antaisi minunkin leikkiä. Voitaisiin leikkiä yhdessä kiltisti, ei toisia kovaa purren. Paavon leikit ovat minulle hieman liian rajuja. Välillä on kuitenkin hauskaa juosta peräkkäinen edestakaisin. Aikuisten ihmisten seura olisi minulle enemmän mieleen. En oikein usko, että viihtyisin pienten lasten seurassa. Teini-ikäiset lapset voisivat olla mukavampia. Sijaiskodin ihminen haluaa vielä sanoa, että olen kovin rakastettava tyttö ja hän toivoo minulle parasta mahdollista kotia.

 

Silvia luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja leikattuna sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.

 

Ssesyn Y-tunnus 3024987-8