Mytty

16.12.2020

Mytty

 

Mytty on arviolta 7-vuotias ihana rouva. Hän on pääasiassa rauhallinen sisäkissa.

Sijaiskodissa alettiin pian Mytyn tulon jälkeen ihmetellä Mytyn muhkeaa olemusta. Epäilys vahvistui ultraäänessä ja Mytyllä todettiin salamatkustajia: pentuja tulossa! Pentujen syntymistä odotettiin jännityksellä monta viikkoa ja kun synnytys viimein alkoi, tilanne alkoi nopeasti vaikuttamaan huonolta. Mytty tarvitsi paljon apua synnytyksessä ja lopulta eläinlääkäriin jouduttiin tehdä kaksi reissua. Lopputuloksena maailmaan saatiin kuitenkin kolme elävää, kaunista pullapoikaa (Korppu, Rinkeli ja Limppu). Mytty ehkä menetti prosessissa yhden yhdeksästä elämästään, mutta varastoon onneksi jäi vielä muutamia! Päivien ja viikkojen kuluessa Mytty hiljalleen voimistui ja alkoi hoitaa pentujaan. Se oli hyvä emo ja huolehti tunnollisesti, että pennut olivat puhtaita ja hyvin syötettyjä – pennut kasvoivat hurjaa vauhtia! Mytyn pennut saivat toimia malleina tämän vuoden joulukorttikuvissa. Pennut ovat jo saaneet omat kodit. 

Mytty rakastaa rapsutuksia ja sylissä oloa ollen aikamoinen leipuri. Aamuisin herättää leipomalla ja puskemalla naamaan ja iltaisin tulee hakemaan vielä viimeiset rapsutukset ennen reiviä. Öisin/myöhään illalla hänellä on omat reivit ja joskus, kun aamulla noustaan sängystä niin voi huomata, että Mytty on päättänyt, että tänään siivotaan. Hän on siis yön aikana rullannut matot.

Mytty ei vieraista piittaa ja pysytteleekin piilossa vieraiden kyläillessä. Sijaiskodin väellekin lämpesi melko hitaasti. Sängyn alla hän pysytteli ensimmäiset päivät. Lopulta Mytyn seuraan tukittiin sängyn alle rapsuttelemaan. Kun Mytty vihdoin uskalsi tulla pyytämään rapsutuksia, ei sille enää näy loppua. Mytty on maailman kiltein kissa, joka antoi heti käsitellä itseään. Vaikka Mytty näyttää usein vähän vihaiselta, se kuitenkin rapsutuksia saadessaan on hyvin tyytyväinen: tuntomerkkinä tästä on usein niin onnentäyteinen pörinä, ettei kielikään enää mahdu suuhun.

Mytty ei ole tullut kaikkien kissojen kanssa toimeen, mutta seesteinen herrakissa on ollut mieleen. Paras koti olisi sellainen, jossa elo on rauhallista ja rakkautta saa paljon. Mytty stressaa matkustamista läähättämällä todella paljon, joten reissukissaksi Mytystä ei ole. Rouvalle maistuu ruoka ja hiekkalaatikon käyttö sujuu mainiosti. 

Mytty on leikattu, sirutettu, rokotettu ja madotettu.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

 

TIEDUSTELUT/JUTTA

045 330 2153

jutta.nyman@ssesy.fi