Weasley

WEASLEY

Weasley on noin kaksi vuotias ihmisläheinen ja leikkisä narttukissa. Tämä neiti ei ikinä väsy leikkimiseen, varsinkin kun kyseessä on höyhenlelu tai pattereilla toimiva perhonen. Tätä jahdataan pitkätkin aikaa kun leikkisälle päälle tullaan. Maukumista saattaa välillä kuulla, jos Weasleyn tekee mieli leikkiä, tai ruokakuppi ei täyty tavalliseen aikaan.

Weasley tykkää makoilla ihmisten vieressä rapsuteltavana ja siliteltävänä. Sylissäkin välillä ollaan, mutta vain silloin kun sinne mennään omaehtoisesti. Öisin mennään vaatekaappiin nukkumaan ja päiväunet menevät mukavasti olohuoneen nojatuolissa. Sijaiskodin muiden kissojen kanssa tullaan loistavasti toimeen, mutta koirat aiheuttavat ennen kaikkea pelkoa. 

Vaikka Weasley onkin ihmisläheinen, vieraita arastellaan ja heitä tarkkaillaan turvallisen välimatkan päästä. Huonona tapana on pureskella sisäkasveja, mutta tästä päästiin eroon kun laitettiin kissanruohoa tarjolle. Ulkona Weasley ei paljoa vietä aikaa, vaikka on mahdollisuus käyttää ulkotarhaa.  

Weasleylle käy parhaiten koti, missä oli yksi tai useampi kissakaveri seurana. Leikkisän ja ihmisläheisen luonteensa vuoksi Weasley voisi myös soveltua hyvin perheeseen.  

Ruoka maistuu hyvin eikä turhia nirsoile. Hiekkalaatikkoakin käytetään mallikkaasti. 

Weasley on madotettu, rokotettu, steriloitu ja sirutettu.

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.


TIEDUSTELUT/ JUTTA

045-3302153

jutta.nyman@ssesy.fi 

Weasley
Weasley
Weasley
Weasley
Weasley