Rufus

17.10.2022

 

Rufus on saanut kodin!

Rufus on reilun 7 kk ikäinen komea musta kollipoika, jolla on rinnassa ja jalkovälissä vähän valkoista. Rufus tuli yhdistykselle kesäkuun alussa sisarustensa kanssa. Tarkoitus oli, että pentue lähtee nopeasti maailmalle, mutta sitten iski mykoplasma pentueeseen. Rufus selvisi nuhalla ja runsaalla aivastelulla. Nyt on mykoplasma nujerrettu ja Rufuskin olisi valmis muuttamaan omaan kotiin. Osa sisaruksista on jo muuttanut uuteen kotiin ja muillekin on jo koti tiedossa, ainoastaan Rufus on vielä kotia vailla.

Rufus on reipas, rohkea ja energinen poika. Rufus rakastaa juoksuleikkejä, joko kaverin kanssa tai laservalon perässä. Välillä juostaan ympäri taloa leikkihiiri suussa. Rufus tarvitseekin ehdottomasti nuoren ja energisen leikkikaverin uudessa kodissaan. Välillä voidaan toimia myös työnjohtajana robotti-imurille ja jopa uskalletaan läpsäistä imuria. Rufuksesta löytyy kuitenkin myös hellyydenkipeä puoli. Kun häntä sormella hipaisee tai vähän silittää, kehruukone käynnistyy välittömästi. Rufus viihtyy sylissä, tykkää käpertyä kylkeen kiinni ja tulee kainaloon nukkumaan.

Ruuan suhteen Rufus ei ole nirso. Kaikki tarjottava kelpaa. Rufus on syönyt sijaiskodissaan viljatonta märkä– ja kuivaruokaa. Vatsan toiminnan kanssa ei ole ollut ongelmia ja Rufus on hoitanut vessa-asiansa mallikkaasti hiekkalaatikolla. Rufuksen oikeastaan ainut ”paha” tapa on se, että istuessaan jossain tuolin syrjällä tms. hän joskus tykkää tassulla huitaista ohikulkevaa ihmistä. Tällöin voi olla kynnetkin vahingossa esillä. Siksi Rufusta ei voi suositella ehkä ihan pikkulapsiperheeseen, mutta kouluikäiset menevät kyllä. Vieraiden tullessa taloon Rufus tulee melko nopeasti tutustumaan ja katsomaan vierasta ja silittääkin häntä saa.

 

Rufus luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja
leikattuna sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.

Rufus 4 kk ikäisenä