Ralli

04.02.2020

RALLI

Ralli löytyi yksinään ihan pienenä turkki tahmeana öljyltä ja bensalta haisevana, jonka mukaan pieni tyttö sai nimensäkin. Ralli on kilpikonna väritykseltään valkoisin tassuin ja yhtä ihana luonteeltaan kuin miltä kuvissa näyttääkin. Todella kiltti ja rauhallinen ikäisekseen, arvioitu syntymäaika on elokuu 2019. Ralli tuli sijaiskotiin toisen samanikäisen pennun, Sisun kanssa ja Ralli hoiti ja rauhoitti Sisua alusta alkaen.

Vaikka Ralli onkin luonteeltaan tosi rauhallinen niin innostuu leikeistä ihan niinkuin pennun kuuluukin innostua mutta jättäytyy pois rajuista leikeistä. Laservalon perässä juoksentelu ja pallot on lempileikkejä.

Viihtyy sylissä ja käpertyykin usein ihmisen syliin nukkumaan ja tulee myös sänkyyn nukkumaan. Sijaiskodissa tulee hyvin toimeen koiran ja aikuisten kissojen kanssa. Ihan pienistä lapsista ei ole sijaiskodissa kokemusta. Ralli luovutetaan kotiin jossa kissakaveri seurana.

Ralli on sisäsiisti ja tykkää rouskutella kuivaruokaa mieluusti, toki syö märkäruokaakin joita on pääasiassa viljattomana annettu kumpaakin.

Ralli on leikattu, sirutettu, rokotettu ja madotettu useasti.

Tutustuthan luovutusehtoihimme

Tiedustelut / Marika

050 528 1157

Ralli
Ralli
Ralli
Ralli
Ralli
Ralli