Näkymätön Ninni

19.1.2020

NINNI

Tämä kaunis tyttö tässä on Näkymätön Ninni. Ninni on noin puolivuotias, pienikokoinen, mustavalkoisen värityksen omaava neitonen. Kauniin suurilla silmillään se tarkkailee ihmistä ja pysyttelee turvallisen välimatkan päässä. Yleensä ihmisen lähestyessä, se tekeytyy näkymättömäksi, mutta antaa välillä kuitenkin silitelläkkin. Hoitotoimien ajan hän pysyy sylissä ilman pyristelyjä, mutta pelokkuutensa vuoksi pinkoo sitten pakoon, jos ei ole omaehtoisesti saanut ihmistä lähestyä. Tämän neitosen kanssa rauhallisuus ja aika on valttia. 

Ninni tykkää kissamaisen tapaan leikkiä viuhkaleluilla ihmisten häntä leikittäessä, mutta erityisen tärkeitä ovat toiset kissakaverit. Sijaiskodissa Ninnillä on oma poikaystävänsä Myrtsi, jonka kanssa on hyvinkin hurjat rallit välillä menossa, unille mentäessä usein kainalosta löytyy sama kaveri.

Ninni ei sovellu arkuutensa vuoksi perheeseen jossa on ihan pieniä lapsia, sen sijaan isommat lapset on Ninni ottanut ainakin sijaiskodissa hyvin vastaan ja reipastunut aina leikkimäänkin heidän kanssaan. Ninniä ei myöskään luovuteta ainoaksi kissaksi.

Hiekkalaatikon käyttö on Ninnille päivänselvää. 

Ruoatkin maistuvat hyvin. Mikään ahmatti tyttö ei kuitenkaan ole vaan hyvin varovasti saapuu ruokakupille viimeisten joukossa. 

Ajan kanssa tämä tyttönen, omassa pysyvässä kodissaan varmasti puhkeaa kukkaan, onhan hän ihan pentu vielä, ja silloin tämä kukka, on se kaikkein kaunein.

Ninni luovutetaan steriloituna, rokotettuna, sirutettuna sekä useasti loishäädettynä. 

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

YHTEYDENOTOT/ REETA

041-4907392