Riehu ja Rauha

19.11.2021

 

Riehu ja Rauha ovat saaneet yhteisen kodin!

Tämä seitsemän pennun joukkio koostuu kahdesta pentueesta. Tässä esitellään niistä Riehu ja Rauha. Muiden pentujen esittelyt löydät myös täältä. Pennut tulevat kaikki hyvin toimeen keskenään ja voivatkin lähteä kotiehdokkaiden valitsemina kokoonpanoina omiin koteihinsa. Toinen pentue on syntynyt sijaiskodissa heinäkuussa ja toinen adoptoitiin pesueen jatkoksi pentujen ollessa noin neliviikkoisia. Sisaruksista on tullut toisilleen tärkeitä leikki- ja unikavereita, joten myös uudessa kodissa täytyisi olla kissakavereita. Mahtavaa olisi myös, jos useampi pentu pääsisi samaan kotiin! Ainoaksi kissaksi emme alle vuoden ikäisiä pentuja luovuta.

Kaikki pennut ovat sosiaalisia ja leikkisiä pieniä kissan alkuja, mutta löytyy myös paljon eroavaisuuksia luonteissa. Pennut ovat sijaiskodissa tottuneet syömään viljattomia kuiva- ja märkäruokia sekä raakaruokaa. Pennut osaavat käyttää hiekkalaatikkoa.

 

Riehu

Riehu on nimensä mukaisesti aktiivinen ja energinen poikakissa. Kivoin leikki syntyy, kun jostain löytyy paperin pala tai vaikka pampula. Tätä kallisarvoista aarretta esitellään murinan kera muille, ja kun muiden kiinnostus herää, Riehu pinkaisee pakoon. Riehu rakastaa rapsutuksia ja käpertyy usein iltaisin isäntäväen kylkeen sohvalle.

 

Rauha

Ei nimi kissaa pahenna ja tässäkin tapauksessa nimestä huolimatta Rauha on reipas poikakissa. Nimi on kyllä osuva, koska Rauha on luonteeltaan todella ihana, joustava ja sopeutuvainen. Rauha tulee varmasti toimeen monenmoisten ihmisten ja eläinten kanssa uudessa kodissaa. Tämä "rapakuono" valloittaa ihan jokaisen sydämen.

 

 

Pennut luovutetaan useasti madotettuina, sirutettuina, rokotettuina ja
leikattuina. Pennut ovat FiV/FeLV-testattu terveiksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

TIEDUSTELUT

Kattavat hakemukset yhteystietoineen sähköpostiin 
info@ssesy.fi

Haastattelut hoidetaan puhelimitse.

Riehu
Rauha
Riehu ja Sippi
Remu ja Rauha
Remu, Rauha ja Sylvesteri
Remu, Rauha ja Saaga