Naomi

27.11.2023

 

Naomi on saanut oman kodin!

Naomi on arviolta noin 4-vuotias ruskeatiikerivalkoinen kiltti tyttökissa. Hänet löydettiin eräästä ulkorakennuksesta viiden pienen pentunsa kanssa elokuun lopulla. Nyt pennut ovat tulleet riittävän isoiksi ja ovat muuttamassa omiin koteihin. Naominkin olisi aika löytää oma loppuelämän koti. 

Naomi oli jo tullessaan kesy. Hän tykkää olla ihmisten lähellä ja mukana arjen touhuissa. Naomi on myös hienosti kasvattanut omat vauvansa. Naomin aika onkin mennyt lastenhoidossa, eikä hän ole ehtinyt käyttää aikaa leikkimiseen, joten häntä ei ole toistaiseksi hirveästi lelut kiinnostaneet. Tilanne saattaa muuttua, kun Naomin äidin velvoitteet loppuvat. Naomi osaa esittää tarpeensa, kun hän reippaasti ilmaisee, jos on nälkä. 

Naomia ei haittaa pienet tai isot lapset, joten hän voisi sopia myös lapsiperheeseen. Naomi rakastaa rapsutuksia ja silityksiä. Kun seura ei kiinnosta, Naomi osaa lähteä omaan rauhaan. Naomi ei myöskään pelkää vieraita ihmisiä, vaan hakee heiltäkin läheisyyttä. Naomi sopeutuu helposti uusiin paikkoihin. Vaikka Naomi nauttii ihmisen läheisyydestä, sylissä Naomi ei tykkää hirveästi olla. Hän on kyllä nostettuna sylissä, mutta ei siitä erityisesti nauti.

Naomi on sisäsiisti ja käy hienosti hiekkalaatikolla. Naomi on elänyt sijaiskodissa yksin pentujensa kanssa, joten ei ole tietoa, kuinka Naomi tulee muiden aikuisten kissojen kanssa toimeen. Myöskään koirista ei ole kokemusta. Naomi voisi siis sopia ainoaksi kissaksi, kunhan ihmisseuraa on riittävästi. 

 

Naomi luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja
leikattuna sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.