Nöpö

11.1.2024

 

Nöpö on saanut yhteisen kodin Milon kanssa!

Omaa kotiaan kaipaa kaunis Nöpö. Hän on pian 5 vuotta täyttävä rusykeatiikerivalkoinen neitonen. Nöpö on tullut yhdistykselle ikänsä sisäkissana olleena kodinvaihtajana. Nöpö toivoo ainoan kissan kotia tai jonkun kiltin kissakaverin kanssa. Nöpö asustelee sijaiskodissa Lapualla ja on syntynyt Etelä-Pohjanmaalla.

 

Nöpö tulee syliin silloin, kun itse haluaa. Sylissä hän kehrää voimakkaasti onnellisena huomiosta. Nöpö naukuu tosi harvoin. Nöpön mielipuuhaa on leluhiirillä leikkiminen, joita kantelee suussaan. Nöpö tykkää myös etsiä piilotettuja nameja. 

Nöpö rakastaa ruokaa ja söisikin aivan ylenmäärin. Omassa kodissa kannattaa vähän rajoittaa ruuan saantia. Nöpölle kelpaa monipuolisesti raksut ja märkäruoka, kun vielä ei ole tullut vastaan huonosti maistuvaa ruokaa. Vessa-asiat toimitetaan hienosti laatikolle. Sijaiskodissa käytetty paakkuuntuvaa hiekkaa.

Nöpö on sijaiskodissa tottunut kissakavereihin. Nöpö on kuitenkin kovin ujo, joten voisi nauttia enemmän ainoan kissan kodista. Rauhallinen kissakaveri voisi myös olla sopiva. Vieraita ihmisiä kohtaan on ensin hieman epäluuloinen, mutta hyväksyy ajan kanssa. Pienten lasten perheeseen Nöpö ei sovellu, koska menee aina piiloon lasten kovaäänisiä leikkejä. Nöpö varmasti viihtyisi parhaiten aikuisten ihmisten keskellä.

 

Nöpö luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja leikattuna sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.

 

Ssesyn Y-tunnus 3024987-8